- Hallitus on kokouksessaan päättänyt irtisanoa viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen työsuhteen liiton hallituksen ja viestintäpäällikön välillä ilmenneen täydellisen luottamuspulan vuoksi, kertoi Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n hallitus perjantai-iltana lähettämässään tiedotteessa. AKT:n johto ei ole asiaa sen enempää kommentoinut.

Koskisen mukaan AKT:n ilmoitus vaikuttaa pikemminkin irtisanomisprosessin aloittamispäätökseltä. Hän huomauttaa, että irtisanomisprosessin aloittamispäätös ja irtisanomispäätös voivat helposti maallikon puheissa sekoittua, vaikka ne ovat juridisesti aivan eri asioita.

- Se on niin selkeästi lain asettamien vaatimusten vastaista, jos oltaisiin tuolla tavalla tehty näin herkässä tilanteessa, että en voi uskoa sitä, Koskinen sanoo YLE Uutisille.

Koskinen huomauttaa, että yhdistyksissä täytyy aina käynnistää irtisanomisprosessi ennen kuin työntekijä voidaan irtisanoa.

- Prosessin aloituspäätöksen jälkeen kuullaan henkilöitä ja käydään läpi, minkälaisia mahdollisuuksia on tarjota muuta työtä. Vasta näiden vaiheiden jälkeen tehdään päätös, irtisanotaanko henkilö vai ei, Koskinen selittää.

Koskisen mukaan työnantajat käyttävät nykyään luottamuspulaa yhä useammin perusteena irtisanomisille. Koskinen pitää erikoisena sitä, että juuri työntekijöitä edustava ammattiyhdistysliikkeen osa on nyt käyttänyt työnantajien suosimaa irtisanomisperustetta.

YLE Uutiset ei ole tavoittanut AKT:n puheenjohtaja Timo Rätyä kommentoimaan irtisanomisilmoitusta.