Sauli Niinistö pääsee muokkaamaan presidentin roolin näköisekseen, arvioi
Ilkka. Lehden mukaan Niinistö aikoo olla sisäpolitiikassa herättelijä ja yksittäisistä valtaoikeuksista karsittu presidentti onkin jatkossa paljon vapaampi ottamaan kantaa, herättämään keskustelua ja tulkitsemaan omaa aikaamme.
Suomessa on nyt parinkymmenen vuoden tauon jälkeen presidentti, jolle kirjoittaminen on luonteva tapa ilmaista ajatuksiaan. Niinistön tapauksessa se on jopa luontevin tapa ja toivottavasti hän käyttää sitä taitoaan, Ilkka kommentoi.
Niinistön puhe näköisensä
Savon Sanomatruotii presidentti Niinistön virkaanastujaispuhetta ja sanoo sen olleen Niinistön näköinen painotuksia, sanajärjestyksiä ja äänensävyjä myöten. Talousmies Niinistölle sopi hyvin, että Tarja Haloselle lausuttujen kiitosten jälkeen hän ryhtyi ensimmäiseksi erittelemään taloutta. Samaan kappaleeseen Niinistö sai mahtumaan varoituksen velkaantumisesta. Odotetusti Niinistö puheessaan otti esille myös nuorten syrjäytymisen.
Minkäänlaista turvallisuuspoliittista linjausta Niinistöltä ei sen sijaan Savon Sanomien tulkinnan mukaan irronnut. Niinistö muisti presidentti Mauno Koiviston ohjeen eikä tyhjentänyt koko pajatsoa yhdellä kerralla.
Kielellisesti lahjakkaan lakimiehen kannanotto
Iltasanomatarvioi, että Niinistön virkaanastujaispuheen keskeiset kohdat ovat hänen tähänastisten vastustajiensakin hyväksyttävissä. Niinistö sanoi, että ihminen voi asua syrjässä, mutta hän ei saa olla elämästä syrjässä. Iltasanomat pitää tätä kädenojennuksena niille alueille, joiden väkeä ärsytti vaalien toisen kierroksen asetelma.
Lehti pitää presidentin puhetta hyvänä. Kielellisesti lahjakas lakimies saneli itselleen sen linjan, jota noudattaen voidaan saavuttaa muidenkin kuin häntä äänestäneiden kunnioitus.
Pohdintoja presidentin ja hallituksen suhteesta
Salon Seudun Sanomatarvioi Sauli Niinistön tulevaisuuden näkymiä. Lehden mukaan Niinistöä pidetään vallantahtoisena henkilönä ja lehti povaakin ajoittaista presidentin ja hallituksen välistä rajakahakkaa. Kokoomustaustaisen Niinistön ja kokoomuslaisen pääministerin Jyrki Kataisen kanssakäyminen ei välttämättä suju ilman keskinäistä voimien koettelua, Salon Seudun Sanomat näkee.
Aamulehtisen sijaan sanoo, että kokoomuspääministerin kanssa asiat sujuvat varmasti. Jyrki Kataiselle ei näytä jääneen lehden mukaan kovin suuria traumoja siitä, ettei Niinistö juuri silittänyt viime vaalikaudella hänen päätään velkakriisin hoidosta.
Aamulehden mukaan kiinnostavaa on nähdä, miten yhteistyö lutviutuu demariministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Lehti kirjoittaa, että sen paremmin ulko- kuin talouspoliittisellakaan rintamalla ei kaivata nyt mitään puoluesidonnaista kukkotappelua.
Hallituksen kauden pituus selviää
Päätoimittaja Ville Pernaa pohtii perjantaina ilmestyvässä Kanava-lehdessä Kataisen ensimmäistä hallitusta. Hänen mukaansa hallituksen yhtenäisyys ja toimintakyky on tänä keväänä kovemmalla koetuksella kuin kertaakaan kahteenkymmeneen vuoteen.
Kokoomuksen pokka on pitänyt toistaiseksi alati synkkenevässä toimintaympäristössä ja puolueella on Pernaan mukaan varaa menettää kannatustaan, mutta SDP:llä ei ole presidentinvaalituloksenkaan perusteella. Tänä keväänä laukeaa joukko poliittisia miinoja, joiden paine osuu SDP:hen.
Ville Pernaa kirjoittaa, että kuntauudistus on puoleen vuosisataan suurin muutos politiikan rakenteisiin ja kokoomusjohto on sitoutunut siihen. Kokoomus tarvitsee uudistukselle SDP:n tuen ja jos SDP ei tue uudistusta, hajoaa Kataisen ensimmäinen hallitus.
Näköpiiriin tulevat uudet vaalit, joihin päähallituspuolueet lähtevät aivan erilaisista kannatuslukemista. Siksi SDP taitaa tukea ja hallitus jatkaa - Ville Pernaa arvioi ja päättää kirjoituksensa sananlaskuun: suo siellä vetelä täällä.