ROVANIEMI Markus Lohi valittiin eduskuntaan viime vuonna. Hän toimi pitkään Rovaniemen kunnallispolitiikassa ja on edelleen Rovaniemen Energian hallituksen puheenjohtaja. Lohi kertoo, että kyselyjä ja pyyntöjä on tullut useita sekä kaupungin virkamiehiltä että ulkopuolelta, mutta mahdollinen kansanedustajuudesta luopuminen jo vuoden jälkeen tuntui vaikealta.

Lohen mukaan Rovaniemen kaupunginjohtajalla on laajat vaikuttamismahdollisuudet Lapin ja Rovaniemen seudun kehittämiseen, jopa kansanedustajaa enemmän. Lohi sanoo olevansa erittäin motivoitunut jatkamaan myös kansanedustajana jos ei tule valituksi kaupunginjohtajaksi.

Maakuntajohtaja Lotvonen harkitsee

Keskustan paineet löytää riittävän pätevä ja valovoimainen ehdokas kaupungin johtoon on kasvanut päivä päivältä. Keminmaan kunnanjohtaja Tommi Lepojärvi ja Keskustan Lapin piirin puheenjohtaja Janne Seurujärvi ovat tuoreimmat kieltäytyjät.

Viimeisenä hakupäivänä keskiviikkona hakijoiden joukkoon saattaa ilmaantua myös Lapin maakuntajohtaja Esko Lotvosen nimi. Lotvonen sanoo pohtineensa asiaa vakavasti viime päivät ja sanoo tekevänsä päätöksen huomiseen mennessä. Lotvosen mukaan Rovaniemen kaupunginjohtaja on iso vaikuttaja Lapissa. Rovaniemellä asuu kolmasosa Lapin väestöstä.

Aula, Simoska vai Takkula?

Lapsiasiainvaltuutettu Marja-Kaisa Aula ei suoraan kieltäydy kunniasta mutta kertoo perheineen kotiutuneen Keski-Suomeen Viitasaarelle hyvin ja haaveita paluusta pohjoiseen ei sanottavasti ole.

Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoska sanoo paikan kiinnostavan, mutta kertoo vielä harkitsevansa hakemuksen jättämistä.

Europarlamentaarikko Hannu Takkula näyttäisi etsivänsä sopivaa paikkaa Suomeen paluuta varten. Tällä listalla Rovaniemi on tiettävästi korkealla. Hakemusta Takkula ei kuitenkaan ole toistaiseksi jättänyt.

Rovaniemen kaupunginjohtajan hakuaika päättyy keskiviikkona 29.2. keskiyöllä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög on julkisuudessa vakuuttanut, että uusi kaupunginjohtaja valitaan vain määräaikaan ilmoittautuneiden kesken. Mustia hevosia ei hyväksytä.