Hallituksen tiedonannon esittänyt valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoo, että Suomen edustama linja Kreikan tukitoimissa on toteutunut.
- Sijoittajat ovat ottaneet kantaakseen tappioita maailman taloushistoriassa poikkeavalla tavalla. Suomi on turvannut Kreikka-riskinsä vakuuksilla ja kansainvälinen yhteistyö on mukana uudessakin tukipaketissa, sanoi Urpilainen tiedonantopuheessaan.
Myös pääministeri Jyrki Katainen puolusti hallituksen Kreikka-politiikkaa. Vaihtoehtona Kreikan tukemiselle olisi hänen mukaansa kaaos.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini esitti epäluottamusäänestystä opposition ensimmäisessä vastauspuheenvuorossa.
Soinin mukaan Kreikan tie ulos vaikeuksista olisi jättää osa veloista maksamatta ja eurosta eroaminen. Tukipaketeilla Soinin mukaan siirretään tappiot veronmaksajien kannettavaksi. Suomen tuelle saatuja takeita Soini nimitti Mikki Hiiri -vakuuksiksi.
Epäluottamusta hallitukselle esitti myös keskustan puheenvuoron käyttänyt Mauri Pekkarinen. Pekkarisen mukaan Kreikka ei toiminut ensimmäisen apupaketin jälkeen lupaamallaan tavalla, minkä jälkeen keskusta ei enää ole ollut tukipakettien kannalla.
- Kreikan uuden tukipaketin onnistuminen on tyhjän päällä, sanoo Pekkarinen.
Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta keskiviikkona.