Kantahämäläiskansanedustajat keskustelivat kuntauudistuksesta Yle Radio Hämeen tiistaisessa Politiikan puhemyllyssä. Forssalainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila epäilee, että kukaan ei pidä syrjäseutujen ihmisten puolia.

- Kun tehdään suurempi yksikkö, syrjäseudut autioituvat. Kyllä tällä saadaan ihmiset muuttamaan maalta pois, ja se lienee tämän hallituksen tarkoituskin.

- Se tarkoittaa käytännössä sitä, että syrjäseudun ihmisillä ei ole edunvalvojaa, kun ne eivät saa suurkunnan päätöksentekoon kuin korkeintaan 1 - 2 edustajaa, jos menevät vaaleissa läpi. Eli ei kukaan pidä silloin niitä puolia ja tiedän pitkäaikaisena poliitikkona, että ei sen enempää kokoomuksen kuin sosiaalidemokraattienkaan ideologiaan kuulu se, että huolehditaan syrjäseuduista. Sellaista ideologiaa ei olekaan, Anttila jyrisee.

Puolustuksen puheenvuoro

Ja näin hallituspuoluetta edustava Sanni Grahn-Laasonen - Forssasta hänkin -puolustautuu.

- Jos me emme nyt, tällä hetkellä tekisi mitään, voidaan olla aivan varmoja, että syrjäseudulta palvelut katoavat ja meille tulee tilanne, että ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa sen perusteella, mihin kuntaan he sattuvat syntymään.

- Ja veroprosenteissa saattaa olla niin huomattavia eroja, että se vastaa keskituloisen ihmisen kuukausipalkan verran vuodessa. Me tarvitsemme uudistumista, jotta pystymme mahdollistamaan sen, että meillä olisi tarjota lähipalvelut. Tosiasiassa nykyisellä rakenteella ja nykyisellä tilanteella me joudumme kohta keskustelemaan siitä, mistä palveluista luovutaan, Grahn-Laasonen perustelee.

"Raja-aita matalaksi"

Politiikan puhemyllyssä keskusteltiin myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisestä rajasta. Läsnä olleet kantahämäläiskansanedustajat olivat sitä mieltä, että raja tulee pitää matalana.

Päivi Räsänen muistutti, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä ei pidä olla raja-aitaa.

- Sitä ei tule ainakaan lisätä niin kuin esimerkiksi kuntakapinaryhmä esitti, että erikoissairaanhoito menisi valtion hallinnoitavaksi ja maksettavaksi suoraan ja perusterveydenhuolto kuntien [maksettavaksi]. Siinä tulisi juuri sellainen kallis porras, joka esimerkiksi Norjassa toteutuessaan lisäsi huomattavasti terveydenhuollon kustannuksia.

- Suuremmissa yksiköissä on mahdollista juuri se, että voidaan järjestää sekä perusterveydenhuolto että alemman tason erikoissairaanhoidon palvelut saman hallinnon alaisuudessa, Räsänen linjaa.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen muistutti, että tärkeintä on, että sote-palvelut ovat lähellä ja ne ovat helposti saatavilla.