Keskustakin on reagoinut karttaan ja jos saan sanoa niin melkoisen kaksinaamaisella otteella. Kuntauudistushan on heidän oma hankkensa, jota he ovat vetäneet paras hankkeen nimisenä jo pitkään. Eikä se ole edes ensimmäinen askel kuntauudistuksen taipaleella. Nuts -kartta on tehty EU.n tarpeisiin jo vuonna 92 ja siinä on 88 aluetta. Tämän ensimmäisen "kuntakartan" tekijä on Mauri Pekkarinen.

Perussuomalaiset ovat perustaneet työryhmän laatimaan oman kantamme kuntauudistukseen. Linjamme on pääpiirteittäin seuraava. Vapaaehtoisia kuntaliitoksia vastaan meillä ei ole mitään, mutta hallituksen pakkoliitoksia emme hyväksy!

Toinen vakava ja huolestuttava säästökartta on puolustusvoimien lakkautettavien varuskuntien lista. Sillä heitettiin romukoppaan puolustusvoimien harkittu ja suunniteltu uudistus ohjelma. Tilalle tuli kontrolloimaton ja uskottavan puolustuksen tappava säästölista. Vaikka Satakunta selvisi säästöistä suhteellisen pienellä, ei tilanteessa ole mitään hurrattavaa!

Sotavoimien uudistusta on meneillään myös muualla. Venäjä ja Kreikka uudistaa omia sotavoimiaan massiivisilla kalustohankinnoilla. Jos verrataan Suomen ja Kreikan tilannetta niin niillä on yksi yhteinen tekijä, me maksamme molemmmat. Kreikka tekee hankintoja maista, jotka ovat heidän suurimpia velkojiaan. Suomen puolustuksen uskottavuuden palautus muutaman vuoden kuluttua ei ole halpa sekään. Molemmissa sinä maksat.

Maailmalla liikkuu aseita nyt todella paljon, ne ovat matkalla Iranin lähettyville. Joidelkin arvioiden mukaan 3 maailman sota on lähempänä, kuin uskommekaan. Kaiken takana on jälleen kerran öljy. USA puolustelee liikekannallepanoaan ydinaseuhalla ja Hormuzin salmen auki pitämisellä. Tämä ei pidä paikkaansa. USA.n etu on sulkea kyseinen salmi, näin öljyn hinta nousee ja heidän markkinaosuutensa kasvaa huomattavasti. Kaikki ei aina ole siis sitä miltä se näyttää.

Ari Jalonen

kansanedustaja

Perussuomalaiset