Ensi syksyn kuntavaaleissa käydään perussuomalaisten ja keskustan välienselvittelyn kolmas erä. Perussuomalaisten jytky eduskuntavaaleissa heitti keskustan oppositioon, josta molemmat puolueet saavat nyt sivusta seurata, miten sinipuna piirtää uutta kuntakarttaa.

Presidentinvaaleissa keskustan Paavo Väyrynen selätti perussuomalaisten Timo Soinin. Viime perjantaina YLE TV2:n Pressiklubissa Väyrynen näki Soinin housujen jo tutisevan.

- Hän taitaa pelätä, että minä palaan puolueen johtoon ja hän saa kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa niin kovan vastuksen, että hän ei pärjää. Hänhän hävisi nyt minulle presidentinvaaleissa kaikissa vaalipiireissä myös Uudellamaalla ja myös Espoossa, omassa kotikaupungissaan. Timo on haavoittuva, ja hän tietää, että minä olen se henkilö, joka voi lopullisen kuoliniskun antaa tälle jytkyilmiölle, Väyrynen sanoi.

Keskustan johto luuli värvänneensä kunniapuheenjohtaja Väyrysen apuun kuntavaaliehdokkaiden keräämisessä, mutta Väyrynen hakeekin paluuta ihan oikeaksi puoluejohtajaksi. Kuntakierrostaan aloittava Väyrynen kiertää maanantaina ja tiistaina kolmessa maakunnassa ja puhuu yhteensä yhdessätoista tilaisuudessa.

Menestys kuntavaaleissa vaatii hyvät ehdokaslistat. Keskustalla on yli 3 000 valtuutettua kunnissa, perussuomalaisilla muutama sata.

Presidentinvaalien takapakin jälkeen omiltakin ripitystä saanut Timo Soini riemuitsi perjantaina YLE Radio 1:n Ykkösaamussa, että eduskuntaryhmä lähtee nyt liikkeelle.

- Tilanne on hyvä. Saarakkala avasi suunsa. Siinä oli paljon hyvää ja perusteltua. Sen johdosta hän ja me kaikki muutkin hommaamme seuraavan kuukauden aikana kymmenen kuntavaaliehdokasta, Soini sanoi.

Kuntavaalitulos pohjustaa jo seuraavien eduskuntavaalien lähtökohtia. Perussuomalaisten jytkynkin siemenet kylvettiin viime kuntavaaleissa.