Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen arvioi, että presidenttiehdokkaiden puoluetausta oli yksi syy heikkoon äänestysprosenttiin.

- Jos katsotaan meidän poliittista kenttää kunnan näkökulmasta, niin meillä ei ole yhtään valtuutettua vihreistä tai kokoomuksesta.

Toisen kierroksen ehdokkaat, Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto, ovat Keräsen mielestä profiloituneet voimakkaasti Etelä-Suomen ehdokkaiksi.

- Varmaan ihmisille on tullut tuntuma, että ehdokkaat eivät oikein olleet "omia". Ehkä mukana oli vähän protestiakin tähän etelä-pohjoinen asetelmaan eli annettiin vain olla, Keränen arvioi

Media hämmensi liikaa

Hyrynsalmelainen Tiina Kinnunen kävi äänestämässä vaalien toisella kierroksella, mutta ymmärtää, miksi moni hyrynsalmelainen jäi kotiin.

- Monet ovat sanoneet, että sen takia eivät ole äänestäneet, kun toinen on porvari ja toinen tämmönen vihreiden ehdokas, joka on vielä homoseksuaali. Ei varmaan löytynyt sopivaa ehdokasta.

Gallupit ovat povanneet Niinistön voittoa jo pitkään. Hyrynsalmella koetaan, että Niinistön valinta oli varmaa, eikä sen takia nähty tarpeelliseksi äänestää.

- Minä kunnioitan tätä äänestysprosenttia, se on toisaalta vastaisku medialle, koska tämä oli niin valmis tapaus kuin olla voi. Media on kuusi vuotta hämmentänyt tätä ja ollut Niinistön takana, kommentoi Martti Kyllönen.

Yksi ylitse muiden

Hyrynsalmella yksi henkilö tuntuu olevan ylitse muiden. Suurin syy heikkoon äänestysprosenttiin voisikin olla ainoan oikean ehdokkaan putoaminen jo ensimmäisellä kierroksella.

- Kun meillä ei ollut Paavoa, toteaa Martti Kyllönen.

Hyrynsalmella uskotaan, että mikäli Paavo Väyrynen olisi ollut mukana toisella kierroksella, äänestysaktiivisuus olisi kunnassa noussut selvästi.