Yhtiöiden ja liikelaitosten runsaudesta johtuen kaupungin päätöksenteko on useimmiten suljettua ja tulkinnanvaraista. On myös tapauksia, joissa päätettävistä asioista puuttuu pykäliä tai sitten on muita muotovirheitä, Lulu Riikonen sanoo.

- Isoja tyypillisiä tapauksia on tietenkin tämä Hämeenlinnan jäähallin lisäraha, josta ei ollut päätöstä, virallista pykälää lisärahasta, 600 000:sta. Siinä oli tällainen, että keskusteltiin ja sovittiin, mutta ei ollut päätöstä.

- Sitten tietenkin kaikki tietävät tämän Innopark-tapauksen, jossa myös todettiin, että virheitä on tehty ja niistä pitää ottaa opiksi. Ja näiden pohjalta kun lähtee laajemmin ajattelemaan - sitten kun tulee tällaisia puhetta ja mielenkiintoa herättäviä kohteita - niin pitäisi kyllä olla erityisen tarkka, Riikonen pohtii.