Kerääjien mukaan nimiä addressiin ei ole vaikea saada.
- Lyseolta tulleet listat kiersivät täällä meidän koulullamme, ja vähintään 300 nimeä kertyi pelkästään täältä, kertoo Cygnaeus -lukion oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Miika Aarnio.
Aarnion mukaan lukiolaiset enimmäkseen vastustavat koulutuksen suuryksiköitä.
- Ehkä eniten huolettaa terveydenhuolto, joka ei ole oikein hyvällä tolalla nytkään. Tuskin suurempi yksikkö sitä auttaa. Suuressa yksikössä yksilöt myös helposti katoavat joukkoon, mikä saattaa lisätä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, Aarnio arvioi.
Jyväskylän lukiokoultuksen järjestämisen neljä vaihtoehtoa ovat parhaillaan sivistyslautakunnan pohdittavina. Lukiokoulutusliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo pitää vastustusta positiivisena asiana.
- On hyvä, että ihmiset ovat aktiivisia, varsinkin oppilaat. Se tietenkin pistää miettimään, että monet pitävät tällaista 1200 oppilaan kampusta liian suurena. Itse olen ollut paljon suuremmissakin, ja niissä itseasiassa yhteisöllisyys oli kaikkein parasta mitä missään on ollut, hän sanoo.
Wallinheimo korostaakin, että suuruudessa on myös hyviä puolia, joita ei kenties ole tuotu riittävästi esiin.
- Jos on suurempi lukio, ei menee seiniin yhtä paljon rahaa. Se tarkoittaa, että sisältöihin ja oppilashuoltoon voidaan panostaa enemmän.
Wallinheimo näkee myös, että julkisuudessa ovat painottuneet liikaa tilaratkaisut ja insinööritoimiston suunnitelmat.
- Oppilasmäärät tulevat vähenemään aika rajusti tulevina vuosina, ja jotakin meidän täytyy tehdä, että saamme hyvät ja sopivat tilat ja toimivan lukioverkon.