Turun kaupunginvaltuuston jäsenenä Petteri Orpo on seurannut sangen läheltä Turun seudulla vellonutta kuntaliitoskeskustelua. Kevään aikana kunnissa käydään laaja keskustelukierros. Hän muistuttaa , että keskustelun pohjaksi helmikuun alkupuolella tuleva paperi ei ole mikään kuntaministeri Henna Virkkusen luomus, vaan sen on laatinut valtiosihteereistä koostuva työryhmä.
- Turku ei voi jäädä yksin, kun uusista kuntarajoista päätetään. Tässä tilanteessa keskusteluja koordinoimaan ja hanketta tukemaan on nimettävä selvityshenkilö. Hänen pitäisi käytyjen keskustelujen pohjalta laatia esitys siitä, mikä olisi järkevä kuntarakenne Turun seudulle, Orpo sanoo.
Luvassa kuuma kevät
Orpo muistuttaa, että kuntien kuulemisella on tärkeä merkitys, kun kuntauudistusta lähdetään toteuttamaan. Luvassa on värikäs kevät, sillä etenkin oppositiossa oleva keskusta ottaa asiasta irti kaiken mahdollisen. Myös SDP on suhtautunut kriittisesti mahdollisiin pakkoliitoksiin.
- Tämä virkamiesesitys toimii pohjana laajalle keskustelulle. Vasta syksyllä ministeriö tulee tekemään rakennelakia, joka ohjaa tulevaan kuntarakenteeseen. Silloin sitten kuntaministeri Henna Virkkunen tekee esityksensä, jonka valtioneuvosto käsittelee. Lain sisältöön vaikuttaa suuresti keväällä käytävä kenttäkierros, muistuttaa Orpo.
Kokonaisuus ratkaisee
Orpon mielestä Turun seutua pitää katsoa kokonaisuutena. Se on kuitenkin liian suuri yhdeksi kunnaksi. Toisaalta kuntien määrän olisi oltava myös Turun seudulla merkittävästi pienempi kuin nyt.
- Nyt on muistettava, että keskuskaupungilla on kehitysmahdollisuuksia ja elinvoimaa. Tämä on Turun seudun tärkein asia. Kuntaliitosten on perustuttava järkeen, faktoihin ja yhteisymmärrykseen, luettelee Orpo.
Aihio on jo olemassa
Turun seudulla on jo monenlaista ylikunnallista yhteistyötä.
- Meillä on yhteinen puhdasvesi, jätevesi, ylikunnallinen joukkoliikenne ja päivähoito. Tätä kehitystä on tuettava. Jossain vaiheessa tulee vääjäämättä esiin kysymys siitä, mihin kuntarajaa tarvitaan, Orpo luonnehtii.
Orpo toivoo, että kevään kuntakierros antaa niin paljon villoja, että prosessi etenee ensi syksynä.
- Kunnissa aletaan olla aika kypsiä tähän vatvomiseen. Päätöksiä pitäisi saada aikaan. Kaikki mittarit näyttävät, että täydellinen kriisi on ovella, ellei rakenteille tehdä jotain. Meidän on nyt pystyttävä perustelemaan kuntapäättäjille tämä tosiasia.