Kokoomuksen kansanedustaja ja kunnallis- ja aluepoliittisen toimikunnan puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo toivovansa, että suunnitelmat olisivat valmiina syksyllä ja kuntien päättäjillä ja kuntalaisilla olisi kuntavaaleissa mahdollisimman tarkka tieto siitä, mihin suuntaan kuntakenttää kehitetään.
- Sitä lähdetään varmasti valmistelemaan kiivaasti ja uskon, että sen pohjia tehdään nyt jo. Kuinka nopeasti se sitten syksyllä aikaan saadaan, niin siitä en voi antaa ihan täyttä varmuutta, sanoo Orpo.
Helsingin Sanomien mukaan hallitus ei esittelisi uutta kuntarajat esittelevää karttaa helmikuussa, kuten aiemmin oli tavoitteena. Sen sijaan hallitus nimittäisi vielä kymmeniä selvitysmiehiä jatkamaan kuntakartan valmistelua.
Kuntauudistuksen toteutuminen voisi selvitysten vuoksi lykkääntyä yli syksyn kuntavaalien.