Valtiolta vaadittava rahoitusosuus Guggenheimissa on vielä epäselvä. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen haki esimerkkiä perustettavan museosäätiön omistussuhteista Olympiastadionin säätiössä, jossa valtio on puolikkaan osuudella mukana. Näin ollen valtion osuudeksi tulisi rakennuskustannuksista 70 miljoonaa euroa.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki arvioi eilen, että osuus saattaisi kuitenkin kasvaa jopa sataan miljoonaan euroon. Yön yli nukuttuaan Arhinmäki ei ole yhtään suopeampi Guggenheimin rahoittamiselle kulttuurirahoista.
- Isolla joukolla on suuria haluja saada Guggenheim, se varmasti toisi uutta eloa ja mielenkiintoa tänne, mutta rahoituskysymykset ovat yhtä auki kuin eilenkin.
Arhinmäki pitää hanketta etupäässä matkailuhankkeena, joten hankkeen vetäjien tulisi hänen mielestään kääntyä työ- ja elinkeinoministeriön tai valtiovarainministeriön puoleen. Elinkeinoministeri Jyri Häkämies ei kuitenkaan lupaa valtion rahaa oman ministeriönsä varoistakaan.
- Minusta se on erittäin huima ja kiinnostava idea, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa summat ovat suuria. Työ- ja elinkeinoministeriön matkailurahat ovat muutamia miljoonia, joten niillä rahoilla tätä ei ratkaista.
Guggenheim on kulttuuria
Häkämiehen mukaan Guggenheim on ilmiselvästi kulttuurihanke, joten asian täytyy edetä hallituksessa Arhinmäen vedossa.
- Kyllähän tämä on kulttuuriministeri Arhinmäen hanke, koska kyseessä on taidemuseo. Jos ministeriöllä tai ministerillä on toiveita muiden ministeriöiden suuntaan, niin hallituksen pitää arvioida, miten hankkeeseen suhtaudutaan ja mitkä ministeriöiden roolit ovat.
Työ- ja elinkeinoministeriössä ei ole käytettävissä aineistoa, jonka perusteella voitaisiin arvioida esimerkiksi hankkeen matkailullisia vaikutuksia tai verotuloja. Niinpä pallo palautuukin takaisin Arhinmäelle.
- Kyllä ministerin pitää tehdä niitä hommia mitkä ministerille kuuluvat. Se on Arhinmäen tehtävä arvioittaa muilla ministereillä ja ministeriöillä hanketta ja tehdä yhteinen arvio sen pohjalta, toteaa Häkämies.
Samoin kuin Arhinmäki, Häkämieskin lyttää hankkeen aikataulun.
- Helsingin kaupungilla on kovin kunnianhimoinen aikataulu. Kun tätä hallituksen arviointia ei ole tehty, on vaikea arvioida, miten hallituksen aikataulut tähän suhtautuvat, mutta kyllä aikataulu on kireä.