Niinistön kannatusprosentti oli YLE Uutisten viimeisimmässä mittauksessa 37 prosenttia. Samassa mittauksessa 29 prosenttia vastaajista ei osannut nimetä ehdokastaan
- Kyllä tosiasia on se, että jos me perinteisillä menetelmillä laskemme niitä viimeisimpiä mittauksia, niin silloin Niinistön kannatus on siinä 50 prosentin kieppeillä, Borg sanoo.
Hänen mielestään ei näin ollen ole mitenkään itsestäänselvää, että toinen kierros tulee.
Työväestö avainasemassa äänestysvilkkauden suhteen
Borg uskoo, että vaalien äänestysprosentti on lähellä kuuden vuoden takaisia lukuja. Silloin ensimmäisellä kierroksella äänesti 73,9 prosenttia ja toisella kierroksella 77,2 prosenttia äänioikeutetuista. Borg pitää äänestysvilkkauden kannalta ratkaisevana sitä, miten työväestö lähtee liikkeelle.
- Vasemmistopuolueiden ehdokkaat eivät ehkä ole juuri niitä ehdokkaita, jotka helpoimmin saisivat työväestön liikkeelle. Myöskään perussuomalaisten Soini ei ole ehkä samalla tavallla liekeissä kuin viime eduskuntavaaleissa, Borg arvioi.
Hänen mielestään ehdokkaiden kannattaa nyt loppumetreillä tuoda sanomaansa esille ja laittaa mahdollisesti pieni turbo päälle.
- Monet valitsijathan alkavat nyt vasta seurata vaaleja. Tätä ei helposti muisteta niillä tahoilla, jotka ovat jo käyneet kuukausikaupalla tätä kamppailua, Borg huomauttaa.