Keskusta paheksuu sitä, että puolustusvoimien rakenneuudistuksesta päätettiin irrallaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, vaikka hallitusohjelman mukaan puolustusvoimien uudistukset piti käsitellä selonteon osana vaalikauden alussa.

Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän kannanotossa ihmetellään sitä, että keskeisiä Suomen turvallisuteen ja puolustuskykyyn liittyviä asioita on jo päätetty, vaikka selontekotyötä ei ole vielä edes käynnistetty.

Keskusta arvostelee hallitusta myös alueellisten vaikutusten arvioinnin laiminlyömisestä varuskuntien lakkautuspäätösten yhteydessä ja katsoo hallituksen olevan päätöksillään luopumassa alueellisesta puolustuksesta ja koko maan puolustamisesta.