Kiinan tuonti Yhdysvaltoihin on nelinkertainen vientiin verrattuna. Los Angelesin satama on Yhdysvaltojen suurin tuontisatama. Noin 60 prosenttia sen kautta kulkevista tavaroista on Kiinasta. Xille esiteltiin jättisatamaa jo torstaina.

Sitä ennen hän kävi Iowan osavaltiossa, jossa allekirjoitettiin maiden viisivuotinen puitesopimus ruokaturvallisuudesta ja kestävän kehityksen mukaisesta maanviljelyksestä. Elintarvikkeet ovat olleet yksi pääkysymyksistä Xin nelipäiväisellä vierailulla, sillä Kiinasta tuli viime vuonna Yhdysvaltain maataloustuotteiden päävientimaa.

Yhdysvaltain maatalousministeriön mukaan maataloustuotteiden Kiinan-vienti kasvoi viime vuonna 15 miljardiin euroon, mikä ministeriö laskee tarkoittavan runsasta 160 000 työpaikkaa Yhdysvalloissa.

Pahimpiin kiistoihin ei ole kajottu

Reilua kauppaa edistävä kalifornialaisjärjestö ei ole vaikuttunut viranomaisten esittämistä luvuista. The California Fair Trade Coalition sanoo, että kaupan laajentaminen ilman taloudellisen oikeudenmukaisuuden edistämistä vain ruokkii Kiinan kahmivaa kauppapolitiikkaa.

Kiinan-kaupan mahdollisuudet ovat huimat, mutta ellei Kiinaa pakoteta pelaamaan yhteisillä säännöillä, Yhdysvaltain työläiset häviävät viime kädessä aivan varmasti, sanoo järjestön johtaja Tim Robertson.

Kiinan hallituksen äänitorvi Kiinan päivälehti sen sijaan on kiittänyt Xin matkaa suureksi menestykseksi. Lehden mukaan Kiinan ja Yhdysvaltain suhteet saadaan vierailun ansiosta aiempaa terveemmälle kasvu-uralle ja kumpikin maa voi vain hyötyä lämpimistä suhteista.

Vierailulla onkin vältetty aiheita, joista maat ovat eniten eri mieltä. Sellainen on muun muassa Kiinan valuutan arvo, jota Kiina pitää Yhdysvaltojen mielestä keinotekoisen alhaalla tukeakseen vientikauppaansa.

Kiistojen sijasta Xi on saanut nauttia poikkeuksellisen lämpimästä vastaanotosta, muun muassa kunnialaukauksista, jollaisilla Yhdysvaltain ulkoministeriö harvoin kunnioittaa varapresidentin tasoista vierasta.