Vihollinen on kavala, sitkeä ja usein näkymätön, ja tunnetaan nimellä korruptio, kuvailee Aamulehti pääkirjoituksessaan. Korruption vastainen kansainvälinen järjestö Transparency International määrittelee korruption vastuullisen aseman väärinkäytöksi oman edun tavoittelemiseksi. Sitä vastaan pitää taistella tiukoin säännöin, mutta lisäksi tarvitaan lujaa moraalista selkärankaa, muistuttaa Aamulehti.
Ainakin teoriassa Suomi on hyvin vähän korruptoitunut maa. Mutta on hyvin vaikea saada täyttä julkista selvyyttä siitä, mitä kaikkea tapahtuu kulissien takana, kun hyvät veljet junailevat asioita pienissä piireissä. Ongelmana on myös se, että ero hyväksyttävän ja tuomittavan toiminnan välillä on joskus liukuva.
Viimeksi on kohistu Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokaupoista eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kanssa. Mitään lainrikkomuksia ei ole liiketoimen yhteydessä ole osoitettu, mutta yhtiöiden kietoutuminen tiiviisti yhteen herättää väistämättä epäluuloja, pohtii Aamulehti.
Tulkinnanvaraisuudet herättävät epäilyjä
Samalla kannalla on myös Savon Sanomat. Lehti siteeraa tällä viikolla julkaistua eurobarometria, jonka mukaan vaalirahoituksesta nousseen kohun ja julkisen keskustelun jälkeen enää kolmannes suomalaisista arvioi poliitikkojen syyllistyvän korruptioon.
Vähemmän on kiinnitetty huomiota elinkeinoelämän sidoksiin, vaikka syytä olisi. Kukaan ei ole julkisesti väittänyt että Mika Vehviläisen asuntojärjestelyihin liittyisi mitään laitonta, mutta hyvältä se ei ulospäin näytä. Kannattaisi myös pohtia, onko työeläkeyhtiöiden johdon paikallaan kuulua pörssiyhtiöiden hallituksiin, kehottaa Savon Sanomat.
Vientiteollisuus rapautuu
Konepajayhtiö Metson toimitusjohtajuuden viime vuonna jättänyt Jorma Eloranta luovutti keskiviikkona esityksensä siitä, miten Suomeen saataisiin lisää investointeja. Helsingin Sanomien mukaan esitys on pätevä analyysi Suomen yhä vaikeammaksi käyvästä asemasta.
Sattumoisin ohjelman luovutuspäivänä Suomen Pankki kertoi, että vaihtotase on valahtanut alijäämäiseksi ensimmäisen kerran sitten 1990-luvun laman. Nokian nousu tuhkasta maailman johtavaksi matkapuhelinyhtiöksi on peittänyt alleen suuren trendin.
Koko 2000-luvun Suomen kauppataseen ylijäämä on supistunut ja viime vuonna sekin rysähti pahasti alijäämäiseksi.
Vientiteollisuuden pohja on tasaisesti murenemassa. Poliitikot joutuvat lähiaikoina ja lähivuosina tekemään vaikeita valintoja. On pakko leikata ja samalla pakko kasvattaa investointeja, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Onnellisuus ei ole unelmahöttöä
Uutispäivä Demari nostaa puolestaan onnellisuuspolitiikan tulevaisuuden trendiksi. Onnellisuus on yhteiskunnallinen kysymys, ei vain pään sisäinen asia, lehti kirjoittaa ja viittaa eilen julkaistuun onnellisuuspolitiikka-raporttiin.
Suomessakin alkaa aika olla kypsä sille, että politiikassa nostetaan subjektiivinen tyytyväisyys taloudellisin tekijöin mitattavan hyvinvoinnin rinnalle, arvioi Demari ja muistelee ettei ole kauaakaan siitä, kun perinteisen jakopolitiikan ohella ihmisten kokemuksia ja näköaloja korostanut poliitikko sai höttöilijän leiman otsaansa - minkä sdp:n puheejohtaja Jutta Urpilainen hyvin muistanee.
Onnellisuuden kokeminen perustuu pitkälti kansalaisten tekemään sosiaaliseen vertailuun, toteaa Demari. Eriarvoisuutta kannattaa siis poistaa.
Ravittuina ja tuulelta suojassa ihmiset kiinnostuvat myös pehmeistä arvoista ja heillä on varaa olla huolissaan esimerkiksi ympäristön tilasta, muistuttaa Demari.