Euromaat ovat odottaneet Kreikan päätöksiä lisäsäästöistä ja muista uudistuksista ennen kuin ovat valmiita lyömään lukkoon 130 miljardin euron tukipaketin Kreikalle.
Kreikan hallitus ilmoitti torstaina päässeensä sopuun säästötoimista. Ne on vielä sinetöitävä parlamentissa.
Yleisen käsityksen mukaan summa ei riitä, vaan Kreikka tarvitsee vielä lisää lainaa.
- Meidän lähtökohta on ollut, että pitäydytään lokakuun huippukokouksen päätöksessä, joka oli se että Kreikan uusi ohjelma on 130 miljardia. Ja siinä pitäisi pystyä pysymään, Urpilainen sanoi.
- Ylipäänsä tilanne on hyvin auki vielä, uskon että euroryhmässä tullaan tänään saamaan informaatiota siitä, että mikä on neuvottelujen tilanne Kreikassa. Se, pystytäänkö tänään tekemään vielä päätöksiä, on vielä auki, Urpilainen jatkoi.
Juncker: Paljon selvitettävää vielä
Myös valtiovarainministerien kokoukseen saapunut euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi, että asiassa on vielä liian paljon selvitettävää päätöksen syntymiseksi torstaina. Juncker sanoi, ettei hänellä ole syytä usko sovun syntymiseen tämän illan aikana.
- Jos ei se tapahdu tänään, päätös syntyy ensi viikolla, Juncker kuitenkin sanoi.
Myös Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi, ettei päätöstä synny vielä torstaina.