Luokituspäätös patistaa euromaita päätöksiin, otsikoi Iltalehti pääkirjoituksensa.

Standard & Poor'sin päätöstä alentaa yhdeksän euromaan luottoluokitusta on vähätelty ja moitittu. Ei ole kuitenkaan peilin vika, jos naama näyttää kohmeloiselta. Suomi säilytti kolme AAA:ta, mutta niiden ylläpitäminen edellyttää uusia toimia.

Talouskomissaari Olli Rehn piti luokitusta epäoikeudenmukaisena, kun euromaat ovat ponnistelleet ongelmien voittamiseksi. Finanssimaailmassa ei kuitenkaan tunneta sääliä, vaan vaaditaan näyttöjä.

Monet näkivät päätöksen "hyökkäyksenä euroa vastaan" tai anglosaksisena salaliittona, jolla tavoiteltiin spekulaatiovoittoja. Saksassa puhuttiin "yrityksestä siirtää huomio Yhdysvaltain huonosta taloustilanteesta" (FAZ 15.1.). Ranskassa jenkkien linjausta vähäteltiin. Silti presidentti Nicolas Sarkozy pitää ylihuomenna kolmikantaisen kriisipalaverin uusien leikkausten läpi runnomiseksi.

Luottoluokittajat arvioivat maailmaa amerikkalaisin silmälasein. Niiden asema on silti realiteetti. Kilpailevan toimiston voi perustaa, mutta ketä uskotaan? Ei ainakaan väläytettyä EU:n ikiomaa luokittajaa, joka edustaisi velallisten intressejä.

Iltalehti vielä varoittaa Suomea jäämästä ihastelemaan kolmen A:nsa säilymistä.

Kuntakartta palasiksi

Ilta-Sanomat kirjoittaa julkisuuteen vuotaneesta kuntauudistuskartasta otsikolla Kohukartta revittiin heti kappaleiksi.

Jos perjantaina julki vuotanut luonnos kuntakartaksi otetaan kuntauudistuksen pohjaksi, hankkeen esittelyn lykkääminen presidentinvaalien yli oli ymmärrettävää.

Maa on Suomen Kuvalehden julkaisemassa kartassa jaettu 70 kuntaan. Kun kuntia on nyt 336, melkein neljä kuntaa viidestä saisi kyydin makkaratehtaalle.

Valtiovarainministeriön kuntaosasto kiisti vuodetun kartan olevan uudistuksen valmistelijoiden esitys. Onko siis joku kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) esikunnassa ollut niin ovela, että on järjestänyt haukuttavaksi väärän paperin? Tällaisessa klassisessa tempussa heitetään ensin koepallo julkisuuteen rikki revittäväksi ja yritetään sitten ottaa reaktiot varteen.

Hallitukselle on kiusallista, että kuntakapinallisten joukossa on myös hallituspuolueiden kuntaväkeä. Janakkalan kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen (kok.) sanoo Virkkusen ymmärtäneen mandaattinsa väärin, sillä uhoamisen ja ylimielisyyden ei pitänyt kuulua siihen (Aamulehti 14.1.).