Penttilä kertoo Aamulehdelle, että asia ratkeaa lähiaikoina. Keskuskauppakamarin hallitus ei ole vielä tehnyt asiasta virallista päätöstä.

Penttilä sanoo, että Euroopan parlamentin sääntöjen mukaan edustaja voi hoitaa muita tehtäviä samaan aikaan, kunhan kertoo avoimesti kuka on toinen työnantaja ja paljonko työstä maksetaan palkkaa.

Aiemmin Penttilä kieltäytyi Ville Itälältä (kok.) vapautustavasta europarlamentaarikon tehtävästä Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan tehtäviin vedoten. Itälä siirtyy maaliskuussa Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi.

Penttilä ehtisi hoitaa tehtäviä kahden vuoden ajan.