Väyrynen arvosteli keskiviikkona hallitusta muun muassa siitä, että se oli tapaninpäivän myrskytuhojen satuttua viikon täysin toimeton. Lisäksi Väyrynen katsoi, että puolustusvoimilta olisi voinut pyytää virka-apua.

Räsänen sanoo blogissaan, että hän ryhtyi perehtymään myrskytilanteeseen heti tapaninpäivänä ja oli seuraavasta päivästä lähtien jo julkisuudessa.

- Miten Väyrynen laskee viikoksi yhden päivän?, Räsänen kysyy.

Räsänen toteaa tehneensä koko tuon viikon pitkää työpäivää myrskyn tiimoilta, eikä kieltäytynyt yhdestäkään haastattelusta.

- Toisin kuin Väyrynen piikittelee, en haastatteluissa kehunut itseäni, vaan annoin tunnustuksen ammattitaitoisille palomiehille ja sopimuspalokuntalaisille, jotka hoitivat yli 9 000 ylimääräistä pelastustehtävää kovassa paineessa kahden päivän sisällä, Räsänen kirjoittaa.

Hän myös toteaa, että suurimmat ongelmat olivat sähköyhtiöiden toiminnassa, mikä ei kuulu sisäministeriön vastuualueeseen.

Väyrysen ajatukseen virka-avun pyytämisestä puolustusvoimilta Räsänen huomauttaa, että sisäministeriö pyysi puolustusvoimilta virka-apua saadakseen aggregaatteja viranomaistoiminnan kannalta tärkeän Virve-verkon turvaamiseksi.

Sisäministeri toteaa samalla, että sähkölinjojen korjaaminen on ammattitaitoa vaativa tehtävä, johon varusmiehiä ei voi laittaa vaarantamatta heidän henkeään ja terveyttään.

Väyrynen: Tuhoihin olisi tullut varautua jo ennakkoon

Väyrynen vastaa Räsäsen blogikirjoitukseen sanomalla, että myrskytuhoihin olisi tullut ryhtyä varautumaan jo ennakkoon. Väyrynen huomauttaa tiedotteessaan, että ennakkovaroitus "vuoden pahimmasta myrskystä" saatiin perjantaina 23.12.

- Avustustyöhön olisi pitänyt ryhtyä välittömästi koko hallituksen voimin. Hallituksen tiedotustilaisuus järjestettiin kahden ministerin selityksin vasta torstaina 29.12., Väyrynen sanoo.

Hän myös pitää kiinni näkemyksestään, että puolustusvoimien virka-apua olisi tullut pyytää välittömästi. Väyrysen mukaan puolustusvoimat olisi voinut tarjota muun muassa aggregaatteja ja kuljetuskalustoa, ja varusmiehille sopivia tehtäviä olisi ollut riittämiin.