Kesämökkikauppa käy Etelä-Savossa yhä kohtuullisen vilkkaana huolimatta talouden epävarmuudesta, korkojen noususta ja Ukrainan sodasta. 

Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan esimerkiksi kaava-alueen rantamökkikauppoja oli lokakuun puoliväliin mennessä tehty suunnilleen samaan tahtiin kuin korona-ajan mökkibuumia edeltäneinä vuosina. Omistajaa vaihtoi 101 kesämökkiä.

Korona vauhditti Etelä-Savossa myös omakotitalojen kauppaa, mutta tänä vuonna niitä on ostettu ja myyty suurin piirtein koronaa edeltäneiden vuosien malliin. 

Lokakuun puoliväliin mennessä kaava-alueen omakotitaloja oli kaupattu 178, kun koko vuoden 2019 aikana kauppoja oli 170 ja 198 vuonna 2018. 

Sekä kesämökeissä että omakotitaloissa hintataso on pysytellyt melko vakaana. Kaava-alueen omakotitaloissa keskihinta on ollut tänä vuonna jopa korkeammalla kuin kertaakaan sitten vuoden 2015. Myös kaava-alueen kesämökeissä hinnat ovat olleet jonkin verran kalliimpia kuin koronaa edeltäneenä vuonna 2019.