Ukrainan tärkeimmän tukijan Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden pitää epätodennäköisenä, että Puolassa eilen tuhoa aiheuttanut ohjus olisi ammuttu Venäjältä. Biden kommentoi asiaa G20-kokouksen päättyessä Balilla.
Häneltä kysyttiin, ammuttiinko ohjus Venäjältä.
– On olemassa alustavia tietoja, jotka kyseenalaistavat tämän. Lentorata huomioiden on epätodennäköistä, että se olisi ammuttu Venäjältä, Biden vastasi.
Biden sanoi odottavansa asian täyttä tutkimista ennen tarkempaa kannanottoa.
Uutistoimisto Reutersin Nato-lähteen mukaan Biden on kertonut liittolaismaille, että Puolaan osui tiistaina Ukrainan ilmatorjuntaohjus. Biden kertoi asiasta Nato- ja G7-maille, Reuters sanoo.
Biden kokosi aiemmin Balilla olevien liittolaismaiden johtajat hätäkokoukseen tilanteen takia. Kokouksessa päätettiin tutkia tarkkaan osumaa ja tehdä jatkotoimista päätökset tämän tutkinnan perusteella.
Uutistoimisto AP uutisoi jo aiemmin, että kolme nimettöminä puhunutta yhdysvaltalaista viranomaislähdettä on sanonut alustavan arvion viittaavan siihen, että ukrainalaiset ampuivat Puolaan päätyneen ohjuksen yrittäessään torjua venäläisten eilen Ukrainassa tekemiä iskuja.
Kyseinen ohjus osui Puolassa Przewodówin kylään ja tappoi kaksi ihmistä. Puolan mukaan ohjus oli venäläisvalmisteinen.
Lisää aiheesta:
Päivittyvä Ukraina-seuranta
Tämä Puolan ohjusturmasta tiedetään
Yhdysvaltalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Ylelle: Eskalaatiovaaraa on toistaiseksi vaikea arvioida
Kaksi ihmistä Puolassa surmannut ohjus oli todennäköisesti venäläisvalmisteinen, sanoo Puolan presidentti