WASHINGTON Myöhään tiistai-iltana entinen presidentti Donald Trump sanoi ääneen sen, mitä kaikki jo osasivat odottaa. Trump pyrkii jälleen presidentiksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa.
Tai siis haluaa pyrkiä – ei ole lainkaan selvää, että Trump tulisi valituksi republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Välivaalien tulos on ollut pettymys republikaaneille, ja Trumpin tukemat ehdokkaat pärjäsivät vaaleissa erityisen surkeasti.
Esimerkiksi Arizonan osavaltiossa demokraatit voittivat ensi kertaa moneen vuosikymmeneen sekä osavaltiosihteerin että kuvernöörin vaalit, kun maltilliset republikaanit äänestivät ennemmin demokraattia kuin Trumpin tukemaa oman puoleensa ehdokasta.
Moni republikaani on ilmaissut avoimesti viime päivinä toiveensa siitä, että puolue liikkuisi eteenpäin, ei taaksepäin, eli valitsisi puolueen keulakuvaksi seuraavissa vaaleissa jonkun muun kuin Trumpin.
Poliittisen suosion ollessa laskusuhdanteessa Trumpin presidenttikampanjailmoituksen ajankohtaa voisi pitää huonosti valittuna. Todellisuudessa se on täysin looginen, koska presidenttiehdokkaalla on paljon huonoa välivaalitulosta suurempia ongelmia.
Oikeusministeriöllä on käynnissä useita Trumpia koskevia tutkintoja.
Esimerkiksi Trumpin toiminta vallankaappausyrityksen aikana tai Mar-a-Lagosta kotietsinnän yhteydessä löydetyt huippusalaiset valtionsalaisuudet voivat johtaa syytteisiin ja koviin tuomioihin. Jos Trump tuomittaisiin valtionsalaisuuksien käsittelystä väärin, se itsessään katkaisisi Trumpin tien presidentiksi.
Ennen välivaaleja tiedettiin, että oikeusministeriö välttää poliittisesti latautuneiden syytteiden nostamista ennen vaaleja. Syytteitä on siis odotettu nostettavaksi joskus vaalien jälkeen.
Trumpin kiirehtimä kampanjailmoitus kuitenkin vaikeuttaa sitä merkittävästi. Jos oikeusministeriö nostaa nyt syytteitä, Trumpin on helppo maalata ne poliittiseksi ajojahdiksi. Silloin oikeusministeriön syytteet saattaisivat jopa kirittää Trumpin kampanjaa ja varsinkin varainkeruuta.
Mutta kuinka paljon kiritystä Trump tarvitsee? Siihen on tällä hetkellä vaikea vastata.
Republikaanit nuolevat vielä haavojaan välivaalien epäonnistumisen jäljiltä. Syytä etsitään mistä tahansa, ja toden totta Trump ja tämän tukemat ehdokkaat ovat suuri syy tappioon.
Floridan kuvernööri Ron DeSantis puolestaan on saanut paljon huomiota, ja häntä pidetään todennäköisenä presidenttiehdokkaana.
Trumpin ja DeSantisin välisestä esivaalista tulisi verinen, sillä kumpikin taistelee samoista tukijoista, Trumpin MAGA-liikkeen ydinäänestäjistä.
Vielä on ennenaikaista sanoa, kumpi potentiaalisista ehdokkaista on todennäköisempi voittaja. DeSantisin huikeaksi kehuttu voitto Floridassa johtui osittain uudelleen piirretyistä vaalipiireistä, jotka antoivat republikaaneille entistä paremmat mahdollisuudet osavaltion kongressivaalien voittoon. Toistaiseksi DeSantisia ei ole testattu kansallisissa vaaleissa.
Ja vaikka republikaanijohto nyt näyttääkin hyljänneen Trumpin, vaalien jälkeinen syyttely voi vaieta ajan kanssa. Esimerkiksi vallankaappausyrityksen jälkeen monet republikaanit vannoivat, että vastaavaa ei koskaan enää pidä Yhdysvalloissa nähdä, vain äänestääkseen myöhemmin Trumpin virkarikossyytteitä vastaan.
Trump on näyttänyt kestävyytensä Yhdysvaltain politiikassa. Nyt kyse on siitä, onko maltillisten republikaanien mitta tullut täyteen.