Koronarokotusten tarjoamista laajennetaan. Kunnat – ja vuodenvaihteen jälkeen hyvinvointialueet – voivat päättää, tarjoavatko ne tehosterokotuksia koko kansalle. Koska Suomessa on tällä hetkellä kova pula hoitohenkilökunnasta, mukaan halutaan myös työterveyshuolto.
Mikäli työnantaja päättää antaa neljännet koronarokotukset työntekijöilleen, kulut maksaa työnantaja. Työnantajan on otettava arviossaan huomioon työn olosuhteet, työympäristö ja työntekijän terveydentila.
Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt tänään tiistaina asiasta ohjauskirjeen kunnille. Valtio korvaa rokotusten kustannukset kunnille.
Päätöksen siitä, ketkä rokotetteen voivat saada, tekee lääkäri: julkisen tai yksityisen terveydenhuollon tai työterveyden lääkäri.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linja on ollut, että laajoja uusia rokotuskierroksia ei tarvita. THL suosittelee riskiryhmien lisäksi neljättä rokotusta 60 vuotta täyttäneille ja syksyn tehosterokotuksia 65 vuotta täyttäneille.
Sosiaali- ja terveysministeriö on vetänyt tiukempaa linjaa.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.)sai koronaministeriryhmässä läpi uuden suosituksen, jossa kunnille annetaan vapaus valita, annetaanko kansaisille neljäs rokotuskierros vai ei. Mallia on otettu Ruotsista, jossa 18 vuotta täyttäneillä on mahdollisuus saada koronarokotus, vaikkeivat he viranomaissuositusten piiriin kuuluisikaan.
Kiuru myönsi viime viikolla A-Studiossa, että vaarana on, että suomalaiset joutuvat linjauksen jälkeen eriarvosieen asemaan. Hän toivoi, että kunnat ottaisivat asian tosissaan.
Kiurun mukaan Suomen käytännön tulisi olla linjassa Euroopan rokotusviranomaisen ECDC:n kanssa. ECDC suosittaa tehosterokotetta muun muassa sote-alan henkilökunnalle.
Esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiiri ehti jo antaa sote-henkilöstölle tehosterokotukset.
Kunnissa käynnistyy ohjauskirjeen myötä pohdinta siitä, millä tavalla rokotuskäytäntöjä kunnassa muutetaan vai pidetäänkö ne ennallaan.
Esimerkiksi Helsingin terveys- ja sosiaalitoimialalta kerrotaan, että kaupunki tutustuu ensin STM:n ohjauskirjeeseen ja arvioidaan sen jälkeen mahdollisia muutoksia rokotuskäytäntöihin.
Espoossa vs. perusturvajohtaja Minna Hoffströmin mukaan on varauduttu noudattamaan THL:n valtakunnallisia linjauksia. Terveystoimessa aiotaan tutustua rauhassa ohjauskirjeeseen ja katsoa miten se mahdollisesti vaikuttaa toimintaan.