Yhdysvaltain välivaalien isoin uutinen Euroopan kannalta oli se, että vaalit katkaisivat maan entisen presidentin Donald Trumpin poliittisen uran, arvioi Nordic West Officen toimistusjohtaja Risto E. J. Penttilä A-talkissa. 

Yhdysvalloissa republikaanit voittivat välivaaleissa edustajainhuoneen, mutta tulosta on pidetty torjuntavoittona presidentti Joe Bidenille ja demokraateille.

– Liioittelen hieman, Penttilä myönsi. 

– Mutta kaikilla Trumpin tukemilla ehdokkailla meni huonosti ja juuri sinnitellen saatiin alahuone republikaaneille. Samaan aikaan Floridassa Ron DeSantis veti valtaisan voiton. Hän tulee suurella todennäköisyydellä olemaan republikaanien presidenttiehdokas, Penttilä arvioi.

Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma maalaili vaihtoehtoista tilannetta, jossa Trump ja DeSantis käyvät taistelua ja pakka republikaanisessa puolueessa menee sekaisin. 

Se taas tarkoittaisi, että Bidenilla olisi enemmän pelitilaa viedä omaa politiikaansa maaliin esimerkiksi ulkopolitiikassa. Penttilä myönsi tämän olevan toinen mahdollinen skenaario.

Tuesta Ukrainalle saattaa tulla poliittinen pelinappula

A-talkissa vierailleiden asiantuntijoiden mukaan Ukrainan sodan tukemisesta voi tulla pelinappula Yhdysvaltain politiikassa seuraavan kahden vuoden aikana.

– Kyllä seuraavat kaksi vuotta tulevat olemaan vaikeita Ukrainan tukemisen kannalta. Tuesta voi tulla peliväline politiikkaan, arvioi Penttilä.

Aunesluoman mukaan erityisesti sodan pitkittyminen antaisi republikaaneille mahdollisuuden ehdollistaa apua edustajainhuoneessa.

– Tämä avaa mahdollisuuden ikävälle ja likaiselle pelille. Vaaleissa Ukraina-asia ei enää ollut niin korkealla. Se ei enää kosketa amerikkalaisia samalla tavalla, kuin aikaisemmin. Sota on hiljentymässä amerikkalaisten mielenmaisemassa, Aunesluoma sanoi.

Myös Hybridiosaamiskeskusken johtaja Teija Tiilikainen sanoi kantavansa huolta siitä, että välivaalien jälkeisellä kaudella korostuvat näkemyserot suhteessa Ukrainan sotaan ja esimerkiksi Naton rooliin. 

– Jos Ukrainan sota muuttuu arkiseksi, voidaan hakea eroja puolueiden välille. Silloin nousee kysymyksiä Euroopan vastuunkannosta, Naton roolista ja taakanjaosta. Yhdysvallat on antanut valtavasti aseapua. Tuleeko painetta Euroopalle enemmän, Tiilikainen pohti.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola puolestaan arvioi, että Yhdysvalloissa konsensus suhteessa Kiinaan ja Venäjään on niin suurta, ettei se vaikuta sodan aikana merkittävästi Ukrainan tukemiseen. 

Myös Aunesluoma totesi, että konsensus on juurtunutta, kun käydään aktiivista sotaa. Sen sijaan Ukrainan jälleenrakennuksen aikana Yhdysvallat saattaa alkaa vaatia Euroopalta suurempaa vastuunkantoa, arvioivat useat asiantuntijat A-talkissa.

– Kyllä me silloin näemme, että Yhdysvallat vaatii Eurooppaa ottamaan enemmän vastuuta, sillä silloin Yhdysvaltojen katse kääntyy Kiinaan, Penttilä ennusti.

Katso koko keskustelu Yle Areenasta.