Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Päivän sana on ennallistaminen. EU:n komissio on herännyt huomaamaan, että luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii alkuperäisen luonnon palauttamista. Euroopan luonto pitäisi entisöidä siihen tilaan, missä se oli vuonna 1952.

Esitys on nostattanut raivokkaan keskustelun. Naapurimaamme Ruotsi on ilmoittanut sanoutuvansa irti hankkeesta. Ruotsalaisten näkemys on selkeä: metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen päätäntävaltaan. Ruotsi on hoitanut metsänsä hyvin, pitäköön EU niistä näppinsä irti.

Suomessa mielipiteet jakautuvat, eduskunnan, hallituksen ja jopa puolueiden sisällä. Osan mielestä pitää tehdä kuten EU:n komissio sanoo. Metsiä ja soita on ennallistettava, vesistöjä on puhdistettava ja viheralueita on lisättävä. Toisten mielestä asiassa mennään metsään, sananmukaisesti.

Jos palattaisiin piiruntarkasti vuoteen 1952, meidän pitäisi hakata yli kolmasosa metsistämme pois.Suomen metsät ovat kasvaneet noista ajoista niin paljon, että metsiemme puuvaranto on suurempi kuin satoihin vuosiin. Kasvusta käytetään vain osa, ei koskaan kaikkea.

Entäs Suomen järvet, vieläkö ne loiskuvat likavesistä kuten vanhoina hyvinä aikoina? Ongelmia on, mutta onneksi vähemmän kuin voisi uskoa. Tehtaiden jätevedet puhdistetaan, eivätkä kaupungit saa enää purkaa viemäreitään vesistöihin. Maatalouden ravinnepäästöt ovat vähentyneet suojelutoimien takia ja sen johdosta, että lannoitteista on tullut hirvittävän kalliita. Suurin osa, kokonaista 87 prosenttia Suomen järvistä on ekologiselta tilaltaan hyvässä tai erinomaisessa kunnossa.

Komission tavoitteet ovat sinänsä tärkeitä ja järkeenkäypiä, vain toimenpiteet ja laskelmat ovat kummallisia. Komission mukaan ennallistaminen maksaisi vuosittain miljardin, ja sillä saataisiin kansatuotteeseen 10 miljardin lisäys. Tämä ikiliikkuja on keksitty siten, että on käytetty mm. Samoassa ja Eritreassa tehtyjä tutkimuksia.

Kun Pohjolan maat ovat hoitaneet asiansa hyvin, on kysytty, eikö paluu vuoteen 1952 pitäisi aloittaa ihan muualta, niistä maista, jotka ovat hävittäneet metsänsä. Monet Pohjolassa ovatkin näkevinään komissaarien esiintymisessä entisaikojen siirtomaaherrojen pöyhkeyttä ja röyhkeyttä. Kyllä me Brysselissä tiedämme, mikä teille on parasta!

Tietenkin myös Pohjolassa on ongelmia. Kaupungit kasvavat, uusia moottoriteitä, raideyhteyksiä ja lentokenttiä rakennetaan. Asvaltti ei viheriöi. Jokaisen metsään pystytettävän tuulimyllyn alta raivataan hehtaareittain puita. Soita on ojitettu enemmän kuin on ollut tarpeen.

EU haluaa lisätä viheralueita myös kaupungeissa. Viherryttäminen toimisi myös jarruna kaupunkien lämpenemiselle. Vihreän lähiluonnon arvo suurkaupungeissa nouseekin varmasti arvoonsa. Betonin viereen tarvitaan puita ja puistoja, lampia ja virtaavia vesiä.

Luonto pitää jättää jälkipolville paremmassa kunnossa kuin millaisena sen itse saimme. Luonto ei kuitenkaan ole muuttumaton, sitä ei voida palauttaa johonkin tiettyyn ajankohtaan. Se on koko ajan muutoksessa.

Harvinaisia suurpetoja, susia, karhuja ja ilveksiä on enemmän kuin aikoihin. Valkoposkihanhet, merimetsot ja varikset lisääntyvät riesaksi asti. Hömötiaisten määrä on vähentynyt, mutta talitiaisten ja sinitiaisten määrä kasvanut niin, että yhteensä tiaisten lukumäärä on kasvanut. Miksi näin tapahtuu, siihen ei tiedekään anna varmaa vastausta.

Mutta entäpä jos vaadittaisiinkin sitä, että jokaisessa maassa pitäisi olla metsää, sanokaamme vaikkapa kolmasosa maan pinta-alasta? Metsäthän sitovat hiiltä ja puusta saatavat tuotteet korvaavat fossiilisia raaka-aineita. Vaatimus ei liene mahdoton.

Paluu vuoteen 1952 voitaisiin aloittaa Hollannista. Se olisi hyvä valinta, onhan se EU:n ympäristökomissaarin Frans Timmermansin kotimaa. Hollanti on ennallistettava!

Lauri kontro

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja käytännön luonnonsuojelija.

Voit keskustella kolumnista 17.11. klo 23.00 saakka.