LEMPÄÄLÄ. Maajoukkuelentopalloilija Iina Andrikopoulou talsii rantapolkua Lempäälän keskustan tuntumassa ja tähyilee lokakuisen harmauden läpi Kirkkojärvelle. Järven pohjoispuolella metsän takana häämöttää Hakkarin liikuntahalli, jossa Andrikopouloun edustama Lempo-Volley pelaa kotipelinsä Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Suomalaiskreikkalainen Andrikopoulou ei olisi voinut vielä keväällä kuvitellakaan viettävänsä lokakuista iltapäiväänsä pirkanmaalaistaajaman rannalla 1-sarjajoukkueen pelaajana.
Ura oli edennyt nousujohteisesti muutamassa vuodessa LP Vampulan lupauksesta huippujoukkue LP Viestin pistelingoksi. Andrikopoulou oli takonut pisteitä kotimaan pääsarjan lisäksi Mestarien liigassa maailman parhaita pelaajia vastaan ja saanut kauan haaveilevansa sopimuksen ulkomaille.
Mestaruusliigan pistepörssin voittanut hakkuri oli solminut ammattilaissopimuksen Ranskan pääsarjaan. Maajoukkueessakin oli kesän EM-karsinnoissa tarjolla entistä suurempaa roolia.
Kevään pudotuspelien alussa tullut koronavirustartunta muutti kaiken. Andrikopoulou jätti sairastumisen vuoksi väliin kolmannen puolivälierän maaliskuun lopulla, mutta palasi kentälle viikon päästä ensimmäiseen välierään LP Kangasalaa vastaan. 24-vuotias hakkuri takoi 11 pistettä, mutta kaikki ei ollut kunnossa. Oireet alkoivat ilmetä välieräsarjan aikana.
– Sydäntä puristi ja syke oli tosi korkea, olo tuntui tosi heikolta. Pallojen välissä piti hetken aikaa olla ja hengitellä syvään. En oikein pystynyt esimerkiksi tuulettamaan yhtään. Sanoin joukkuekavereille, että olen tosi pahoillani, mutta en pysty tuomaan energiaa kentälle. Jos huusin hetken, niin saattoi mennä kolme palloa ihan ohi, Andrikopoulou kertaa.
– Pari ihmistä on tullut sanomaan jälkeenpäin, että kentällä oleminen näytti vähän siltä, että se ei ole järkevää.
Pelaamiseen vaikuttivat myös rajut päänsärkykohtaukset. Niiden vuoksi Andrikopoulou kertoo käyneensä lääkärin vastaanotolla pronssiotteluiden aikana.
– En heti koronan jälkeen mennyt lääkäriin. Menin vasta, kun päähän rupesi sattumaan tosi kovasti. Sain silloin vihreää valoa, että saa pelata, päässä ei ole mitään, hakkuri kertoo.
Viiden välieräpelin ja kolmen pronssiottelun jälkeen LP Viestin kausi päättyi neljänteen sijaan. Andrikopoulou takoi vielä kauden viimeisessä pelissä hurjat 28 pistettä.
Kotimaan pääsarjakauden päättymisen ja maajoukkueleirien alkamisen välissä oli reilun kuukauden mittainen tauko. Sen aikana Andrikopouloun vointi alkoi parantua, mutta leirillä oireet alkoivat uudelleen.
– Isoin oire oli se puristus sydämessä. Sykkeet olivat taas aika kovat ja päätä särki aina treenien jälkeen ja välillä treeneissäkin. Myös rasitusastman oireet olivat pahentuneet.
Tilanteeseen puututtiin nopeasti. Pelaaja passitettiin sydäntuntemusten vuoksi lääkärin vastaanotolle.
– En silloinkaan vielä itse uskonut, että sydämessä voisi olla mitään, että ehkä tämä on vaan jotain ohimenevää. Onneksi minut pakotettiin tarkistuttamaan se, ja siellä olikin sitten sydänpussitulehdus, toissa kauden Suomen-mestari toteaa.
– Se on tullut luultavasti siitä, että olin palannut koronan jälkeen liian nopeasti takaisin urheilemaan.
Unelmien toteutuminen vaihtui piinaavaan epätietoisuuteen tulevaisuudesta. Maajoukkueen tärkeissä EM-karsinnoissa Andrikopoulou ei pelannut minuuttiakaan. Myös sopimus ranskalaisseuran kanssa purettiin. Sopimuksessa oli Andrikopouloun mukaan erikoisuuksia, joita hän ei kuitenkaan halua eritellä.
– Kausi oli mennyt hyvin, oli mahdollisuus päästä ulkomaille ja oli mahdollista olla isommassa roolissa maajoukkueessa. Olisin kovasti halunnut näyttää. Sitten matto vedettiin jalkojen alta ja ura ei lähtenytkään ylöspäin, vaikka tuntui olevan hyvä suunta. Se oli aika iso pudotus siinä vaiheessa.
Kärsivällisyys koetuksella
Reilut pari viikkoa sitten ykkössarjan Lempo-Volley kertoi tehneensä sopimuksen maajoukkuepelaajan kanssa. Sopimus yllätti monet, mutta sen taustalla oli kaksi painavaa syytä. Toinen liittyy kuntoutumiseen. Andrikopouloulla on takanaan kahden kuukauden liikuntakielto.
– Kunto on tällä hetkellä tosi huono. Ajattelin, että voisin treenata aina, kun kunto antaa myöden. Siksi ajattelen, että ykkössarja on tällä hetkellä parempi vaihtoehto. En ole vielä siinä kunnossa, että voisin treenata kaksi kertaa päivässä, Nakkilan Paterien kasvatti selittää.
Lempäälässä Andikopouloun asiat ovat jo hieman paremmin. Sydämessä ei tunnu enää puristusta. Lääkärit ovat antaneet hakkurille luvan harjoitella oman voinnin mukaan.
– Mutta oma vointi on välillä sellainen, että välillä huomaa kesken treenin, että alkaa päätä särkeä. Joskus se iskee vasta illalla: ei pysty edes sängystä nousemaan, kun heti tulee jomotus päähän, Andrikopoulou kuvailee.
– Ne ovat tällä hetkellä isoimmat oireet. Sykkeet ovat yhä korkealla, mutta sydäntä ei purista. Se on tosi huojentavaa.
Andrikopoulou on harjoitellut muutaman kerran joukkueen kanssa sekä lenkkeillyt ja käynyt punttisalilla. Viime viikonloppuna hakkuri palasi jo takaisin sarjaotteluihin, kun Lempo-Volley kaatoi Tapanilan Erän 3–1 ja nousi 1-sarjan kärkeen. Kokonaista peliä Andrikopoulou ei pysty vielä hetkeen pelaamaan, mutta pari vaihtoa kentällä olivat henkisesti tärkeä rajapyykki.
– Tällä hetkellä tämä vaatii tosi paljon kärsivällisyyttä. Oikein kukaan ei pysty sanomaan minulle, mitä pitäisi tehdä ja milloin olen kunnossa.
Vertaistukea on tullut läheiseltä ystävältä Salon suunnalta. Andrikopouloun kanssa samankaltaisessa tilanteessa on entinen joukkuekaveri Anna Czakan. Maajoukkueen ja LP Viestin keskitorjujan ura on ollut vaakalaudalla sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.
– Olemme olleet tosi paljon yhteyksissä. Ei todellakaan toivoisi, että kukaan olisi tällaisessa tilanteessa. Helpottaa kuitenkin tosi paljon, että on kaveri, joka tietää tasan tarkkaan, miltä tuntuu. Harmittaa tosi paljon Annan puolesta, mutta hän on tosi iso tuki minulle. Koen myös, että minusta on apua tällä hetkellä Annalle, Andrikopoulou toteaa.
Rakkaan kanssa Lempäälässä
Tärkeää tukea löytyy myös kotoa. Toinen syy Andrikopouloun ykkössarjan sopimukselle löytyy kaksiosta Lempäälän keskustasta. Akaa-Volleyn kapteeni Panu Pitkänen on Andrikopouloun puoliso, ja Pirkanmaalla he saavat asua saman katon alla. Vaikeassa tilanteessa on siis myös valoisa puoli.
– En olisi ajatellut, että yhteen muuttaminen olisi mahdollista näin aikaisin. On tosi hienoa, että saadaan asua ainakin hetken aikaa yhdessä, Andrikopoulou hymyilee Pitkäsen vieressä.
– Hän on pystynyt tukemaan minua enemmän kuin varmaan itse tietääkään. Kun on niitä huonoja päiviä, niin on joku järjen ääni sanomassa, että tilanne ei ole niin paha kuin se minun päässäni on. Panu tuo iloa minun surullisiinkin päiviini.
Pitkäsellä ei itsellään ole ollut terveyshuolia, mutta huippulentopalloilija ymmärtää, millaiseen henkiseen kuiluun voi pudota, kun urheilu otetaan korkealle tähtäävältä ammattipelaajalta pois.
– Urheilijalla on lähtökohtaisesti aina kiire. On tärkeä muistutella, että se ei ole ensi viikolla, kun tarvitsee treenata kahdesti päivässä. Kaudet ovat pitkiä, ja niitä on vielä monta edessä, Pitkänen muistuttaa.
Vaikeassa tilanteessa läheisten tuki on korvaamatonta. Andrikopoulou sairastui heti Lempo-Volley-debyyttinsä jälkeen, tällä kertaa poskiontelontulehdukseen. Kuumetta on ollut syksyn aikana useamman kerran.
– Jos ihan totta puhutaan, välillä on päiviä, kun on tosi synkkää. Välillä usko loppuu tyystin. Mutta onneksi ympärillä ovat Panu ja Anna ja muutenkin ystäviä, jotka antavat uskoa, Andrikopoulou sanoo.
Paluu lentopalloarkeen Lempo-Volleyssa on kirkastanut Andrikopouloun uskoa tulevaisuuteen. Hän haaveilee pääsystä takaisin kuntoon ja sitä kautta ulkomaan kentille.
– Nyt tämä näyttää jo vähän paremmalta, olen pystynyt harjoittelemaan, vaikka näitä kuumeitakin on nyt tullut. Mutta toivottavasti nekin ovat nyt selätetty, maajoukkuehakkuri toteaa.
– Jokainen treeni, jossa ei satu päähän eikä tule oireita, on minulle juhlaa. Ne vievät tällä hetkellä tosi paljon eteenpäin.
Ehkä jopa Ranskaan saakka.
Lue lisää:
Entinen postinjakaja nousi poikkeuksellisen nopeasti suomalaisen lentopalloilun tähdeksi – lehtiotsikot saavat Iina Andrikopouloun yhä hämmentymään
LP Salo teki lentopallohistoriaa – ranskalainen huippujoukkue meni nurin Mestareiden liigassa
Kuusamo lähtee lentopallon mestaruusliigaan täysin uusiutuneella joukkueella
Suomalainen valmentajavelho taikoi ällistyttävän tuhkimotarinan kahdeksassa vuodessa – tässä on Tapio Kangasniemen menestyksen salaisuus