Työpaikkaromanssit ovat suomalaisilla työpaikoilla lähtökohtaisesti yksityisasia, sanoo Työterveyslaitoksen johtava konsultti Susanna Kalavainen.
Jos suhde vaikuttaa työn tekemiseen tai laatuun tai muut työntekijät huomaavat sen vaikuttavan esimerkiksi työtehtävien jakaantumiseen, asiasta on tärkeää puhua avoimesti työpaikalla.
– Esimerkiksi esihenkilön ja alaisen välisistä suhteista on joillakin työpaikoilla tehty linjauksia. Voi olla tarpeen pohtia, voiko esihenkilö jatkaa enää esihenkilöroolissaan tai onko toisen hyvä siirtyä esimerkiksi toiseen yksikköön. Ratkaisevaa on, miten muut tilanteen näkevät: pystyykö esihenkilö toimimaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti?
Kalavaisen mukaan läheisistä suhteista voi koitua työpaikalla ongelmia peittelyn kautta: työyhteisön muut jäsenet usein tunnistavat tällaisen suhteen, vaikka asianomaiset olisivat yrittäneet pitää sen salassa. Tällainen voi tuoda työpaikalle jännitteitä.
– Joskus on sellaisiakin tilanteita, että suhde on niin sanottu salasuhde ja suhteen osapuolet pyytävät työyhteisöstä apua suhteen salaamiseen esimerkiksi puolisoiltaan. Tällainen on tietenkin täysin asiatonta.
Väestöliiton viimeisimmän, vuoden 2015 Finsex-tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista on joskus rakastunut työpaikallaan. Näistä työpaikkaromansseista joka kymmenes johti avioliittoon. Työpaikkaromanssien määrät eivät olleet juuri muuttuneet 1990-luvun jälkeen.
Kiinnostus ei aina ole molemminpuolista
Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula arvioi, että työpaikkaromansseja on ollut aiempaa vähemmän viimeisten kahden vuoden aikana siksi, että huomattavan monet ovat olleet etätöissä. Etätöissä on ollut vähemmän mahdollisuuksia ja motiiveja työpaikkaromanssien solmimiseen.
Työpaikalla voi syntyä epämukavia jännitteitä myös sen seurauksena, että romanttinen kiinnostus ei olekaan molemminpuolista.
– Kiinnostuksen ilmaisu on tärkeää pitää erillään työtehtävien hoitamisesta, ettei tule vahingossakaan annettua sellaista käsitystä, että mahdollinen torjunta voisi vaikuttaa yhteistyöhön jatkossa, Kalavainen painottaa.
Tietoisuus siitä, millainen käytös on epäasiallista ja millaista kohtelua työpaikalla tarvitsee sietää, on lisääntynyt 2000-luvulla. Kalavainen uskoo, että tämän seurauksena entistä useampi suomalainen uskaltaa kertoa kohtaamastaan epäasiallisesta käytöksestä.