Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Paikallislehdestä osui silmään pikku uutinen: poliisi oli löytänyt saman ajokortittoman autoilijan ratin takaa jo kahdeksan kertaa vuoden sisällä.

Samana päivänä näin sosiaalisessa mediassa kuvan amerikkalaisesta tienvarsijulisteesta, jossa todetaan: ”God Knows Trump Won” – Jumala tietää, että Trump voitti.

Näillä kahdella toisistaan irrallisen oloisella tapauksella on yhteys. Kummassakin on kyse piittaamattomuudesta järjestyneen yhteiskunnan instituutioita kohtaan.

Luvatta autoa jatkuvasti ajava ihminen todennäköisesti ajattelee, ettei poliisi hänelle mitään mahda. Ja julistaja, joka jumalaan vetoamalla kiistää vaalituloksen, ei selvästikään luota ääntenlaskijoihin.

Yhdysvalloissa tarvittaisiin nyt luottamusta instituutioihin. Kahdeksas marraskuuta pidetään niin sanotut välivaalit. Yli puolet niissä kongressiin tai alueellisiin johtotehtäviin pyrkivistä republikaaniehdokkaista edelleen kyseenalaistaa kaksi vuotta sitten pidettyjen presidentinvaalien tuloksen. Siis uskoo valheeseen, että vaalitulos peukaloitiin Joe Bidenin hyväksi ja Donald Trumpin tappioksi.

Britannian yleisradioyhtiö BBC äskettäin suorastaan kehotti Yhdysvaltoja ottamaan vaalien alla oppia suomalaisten vastustuskyvystä valeuutisia ja harhainformaatiota vastaan.

Tämä vastustuskyky– resilienssi, kuten hienommin sanotaan – on BBC:n mukaan seurausta suomalaisten koulutuksen ja kouluttautumisen korkeasta tasosta sekä erityisesti hyvästä medialukutaidosta.

Suomalaiset omaksuvat opinpolullaan tietoa, joka saa heidät luottamaan kansanvaltaan, viranomaisten vilpittömyyteen ja oikeusvaltion toimivuuteen. Samalla he oppivat poikkeuksellisen hyvin arvioimaan, millaista joukkoviestintää kannattaa uskoa ja millaista ei.

BBC perustelee suomalaisittain maireaa arviotaan tilastoilla. Open Society Institute -niminen organisaatio mittaa vuosittain medialukutaidon tasoa 41:ssä Euroopan maassa. Suomi on päätynyt useina vuosina peräkkäin ykköspaikalle lähimpinä seuraajinaan Skandinavian maat, sekä Viro ja Irlanti.

Suomalaisena onkin vaikea mieltää, miten heikoissa kantimissa usko kansanvallan instituutioihin on useissa maissa, itse asiassa suurimmassa osassa maailmaa. Venäjällä ja Kiinassa on toki vahvat auktoriteetit, mutta niillä ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Vallanpitäjiä ja viranomaisia kunnioitetaan enemmänkin pelosta kuin arvonannosta.

Kehittyvissä maissa asukkaat identifioituvat usein enemmän heimoihin tai klaaneihin kuin valtiollisiin toimielimiin. Valtio tai alueellinen hallinto voidaan kokea enemmänkin hankalaksi vastukseksi kuin kansalaisia palvelevaksi instituutioksi. Tässä suhteessa Yhdysvallat on yllättävän samanlainen esimerkiksi useiden Afrikan maiden kanssa.

Mitä sitten on edessä, jos ihmisten usko järjestelmiin, viranomaisiin ja demokraattiseen hallintoon romahtaa täysin?

Voi kuulostaa oudolta, mutta siinä tapauksessa onnekkain vaihtoehto on anarkismi. Anarkia mielletään usein sekasorroksi, mutta oikeammin se tarkoittaa pyrkimystä hallita yhteiskuntaa ilman valtahierarkioita.

Lähimmäksi toimivaa anarkistista yhteiskuntaa on päästy Espanjaan kuuluvassa Kataloniassa 1930-luvulla.

Jos vaihtoehtona on alistuminen autoritaarisen diktatuurin ja totalitarismin alle, niin anarkismi on sata-nolla parempi ratkaisu.

Mutta ei siitä ihan kaikkeen ole. Anarkismi toimii vain ihmisten hyvän tahdon varassa. Siksi järjestynyt kansanvaltainen oikeusvaltio on edelleen puutteineenkin paras vaihtoehto. Siinä instituutiot elävät kauemmin kuin ihmiset.

EU:n perustajan Jean Monnet’n viisautta lainaten: Mikään ei ole mahdollista ilman ihmisiä, mutta mikään ei ole pysyvää ilman instituutioita.

On syytä esittää suomalaisille päättäjille kysymys: minkä ihmeen takia koulutusjärjestelmäämme ei haluta pitää kunnolla yllä, kun sen tulokset yhä ovat näin vakuuttavia ja saavat aikaan ylistäviä reaktioita maailmalta?

Ja jos onnistumme vielä kehittämään sivistysvaltiotamme lisää, niin ehkä se kahdeksan kertaa vuodessa kortitta kiinni jäänyt autoilijakin oppii, että lain perimmäinen tavoite on turvata kaikkia liikenteessä – ei rajoittaa mielivaltaisesti yhden yksilön vapauksia.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on harmikseen vaille akateemista loppututkintoa jäänyt pirkanmaalainen tietokirjailija ja toimittaja.

Voit keskustella kolumnista 27.11. klo 23.00 asti.