Venäjän raaka hyökkäyssota on pannut Euroopan sekaisin. Tuhansia ihmisiä on kuollut, miljoonat ovat lähteneet pakoon, Venäjän tykit ovat jauhaneet satoja kyliä ja kaupunkeja maan tasalle, ihmisiä on viety keskitysleireihin, pahoinpidelty, raiskattu ja tapettu.

Mikä on tavallisten venäläisten vastuu tästä kaikesta? Miten ihmeessä valtiot voivat aloittaa hyökkäyssotia ilman, että kansa estää johtajiensa kohtalokkaat päätökset? Ovatko kaikki venäläiset syyllisiä sotaan?

Kysymys on hyvä ja aiheellinen.

Olivatko kaikki amerikkalaiset syyllisiä, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin ja Vietnamiin? Ovatko kaikki saudiarabialaiset syyllisiä, kun Saudi-Arabia käy hyökkäyssotaa Jemenissä. Siinä sodassa on kuollut muuten ihmisiä enemmän kuin Ukrainassa.

Entä ovatko kaikki turkkilaiset syyllisiä, kun Turkki käy sotaa kurdeja vastaan? Entäs Kiina, ovatko kaikki siellä syyllisiä, kun uiguureja marssitetaan keskitysleireihin?

On sanottu, että gallupien mukaan suurin osa venäläisistä kannattaisi Putinin sotaa, tai että ihmiset itse ovat äänestäneet Putinin valtaan. Ja on sanottu myös, että jos venäläiset todella vastustavat sotaa, heidän pitäisi mennä kadulle ja kaataa koko hallinto. Norsunluutorneista ja kotisohvien turvasta satelee hyviä neuvoja, mikä olisi oikea tapa uhrata itsensä.

Viralliset gallupit tai ylhäältä ohjatut vaalit Venäjällä eivät kerro totuutta, eivät sinne päinkään. Venäjän oma turvallisuuspalvelu FSB on arvioinut, että kovia Putinin politiikan kannattajia olisi noin 10 prosenttia kansasta. Jos sodalla olisi todellinen tuki kansan keskuudessa, ei vapaaehtoisista sotilaista olisi pulaa. Nyt eliittijoukotkin joutuvat rekrytoimaan väkeä riveihinsä vankiloista.

Venäjän opposition edustajat, kuten tunnettu Leonid Volkov, ovat sanoneet: viisumikiellot pelaavat Putinin pussiin. Kun toisinajattelijoilta suljetaan henkireikä länteen, tapahtuu juuri se, mitä Kremlin hallinto haluaakin.

Putin kertoo kansalle, että lännessä vihataan venäläisiä. Volkov kehottaakin länsimaita keskittymään oligarkkien rahanpesun paljastamiseen ja talouspakotteiden kiristämiseen summittaisten viisumikieltojen asemesta.

Jos ihmettelemme sitä, että tavalliset venäläiset eivät lähde kadulle – tuhansia mielenosoittajia muuten istuu vankiloissa – niin meidän pitää esittää itsellemme kysymys. Olisimmeko valmiita marssimaan torille, ottamaan kyltin ja huutamaan ”Ei sodalle”, kun huudosta tulisi pamppua ja viisi vuotta vankeutta.

Monestiko olemme käyneet Ukrainan puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa? Milloin laitoimmekaan viimeksi rahaa Ukrainan avustustilille?

Kun joku meistä esittää epäsovinnaisen mielipiteen sosiaalisessa mediassa, siitä joutuu pahimmillaan öyhöttävän trolliarmeijan maalitauluksi. Mutta jos lausut sotaa vastustavan mielipiteen Venäjällä, ovellesi koputetaan – eikä koputtaja ole postimies.

Länsimaisessa oikeusajattelussa ei ole kollektiivisen syyllisyyden käsitettä: jos tuttavasi tai naapurisi syyllistyy rikokseen, ei sinua syytetä. Jos johtajat tekevät hirmutekoja, ei syyllinen ole koko kansa. Jotkut ovat, mutta eivät kaikki.

Aleksei Navalnyi, Venäjän tunnetuin poliittinen vanki, sanoo, että länsi ei mieti, mitä sodan jälkeen tapahtuu. On tärkeää, että Ukraina voittaa sodan, mutta on myös varmistettava, ettei Venäjä enää tulevaisuudessa aloita uusia sotia. Ei riitä, että Putinista päästään joskus eroon. On myös siirryttävä parlamentaariseen demokratiaan.

Amerikanukrainalainen kansalaisjärjestöaktivisti Igor Sushko, jonka perhe asuu edelleen Ukrainassa, kirjoitti vastikään brittiläisessä The Spectator -lehdessä. Sushko pohti, että niin vaikeaa kuin se onkin, pitäisi ymmärtää kansan tilanne Venäjällä.

Ei kansalla ei ole mitään sanomista Putinin politiikkaan. Suurin osa kaikista kansoista, myös venäläisistä, on kunnon väkeä eikä mitään epäinhimillisiä hirviöitä. Poliitikkojen ja median lännessä pitäisi kertoa enemmän Venäjästä ja arkipäivän realiteeteista – siitä, mitä on elää Putinin nyrkin alla.

Putin hallintoineen ei ole tuhoamassa vain Ukrainaa vaan myös omaa maataan. Sodan jälkeenkin Venäjä on Venäjä, mutta sen ongelmat ovat vieläkin suurempia kuin nyt. Ja kun kyseessä on Venäjä, ne ongelmat ovat koko maailman ongelmia.

Lauri Kontro

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Voit keskustella kolumnista 13.10. klo 23.00 asti.