Abortin saamista helpottava lakimuutos on osalle hallitus- ja oppositioryhmien kansanedustajia kova pala purtavaksi.

Viime torstaina lakimietinnön käsittely johti sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksessa erikoiseen ja vaivannäköä vaatineeseen karuselliin.

Kansanedustajia oli yhtäkkiä poissa valiokunnan äänestyksestä, varajäseniä pyydettiin paikalle viime tingassa, ja osa kokouksen osallistujista vaihtui kesken kaiken.

Lopulta kaikki äänestykseen osallistuneet keskustan kansanedustajat eli valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi, Pekka Aittakumpu sekä varajäsen Mikko Kinnunen äänestivät lakia vastaan. Kinnunen vaihtui Hanna-Leena Mattilan tilalle kesken kokouksen.

Kinnusesta puolestaan oli tullut valiokunnan varajäsen päivää aikaisemmin. Varajäsenyys oli ennen sitä kansanedustaja Juha Pylväällä.

Myös kaksi valiokunnan perussuomalaista varajäsentä eli Petri Huru ja Jari Koskela äänestivät lakia vastaan. He kertovat, että pyyntö sijaistuksesta tuli lyhyellä varoitusajalla. Mietintö hyväksyttiin äänin 12–5.

Huru ja Koskela sijaistivat kansanedustaja Kaisa Juusoa (ps.) ja Minna Reijosta (ps.).

Juuso kertoo, että olisi äänestänyt lain puolesta, mikäli ei olisi ollut estynyt kokouksesta.

– Kannatan sitä, että 12. raskausviikolle asti yhden lääkärin lausunto riittää.

Myös Reijonen kertoo, että olisi todennäköisesti äänestänyt mietinnön puolesta. Hän tuli paikalle kesken kokoukseen, kun äänestys oli jo ohi.

– Minulla oli samaan aikaan toinen kokous. Varajäsen oli jo poistunut, kun ehdin paikalle. Todennäköisesti olisin äänestänyt Juvosen tavoin, Reijonen viittaa mietinnön puolesta äänestäneeseen Arja Juvoseen (ps.).

– Toisaalta asian uudistaminen on iso asia ja kaipaisi enemmän selvitystä, Reijonen viestittää.

Kaisa Juuso sanoo ymmärtävänsä, että poissaolo herättää huomiota, mutta vakuuttaa, että sille oli aito peruste.

– Näissä omantunnon kysymyksissä, joissa ei ole ryhmäkuria, ei varajäsenelle myöskään voi sanoa, miten hänen tulisi valiokunnassa äänestää.

Lohi: Omantunnon päätöksiä

Kansanedustajalla on valiokunnan varajäsenenä oikeus äänestää oikeaksi katsomallaan tavalla, vaikka hän olisi eri mieltä kuin varsinainen jäsen. Käytännössä kansanedustajia sitoo useissa asioissa ryhmäkuri.

Nyt huomiota herättää kuitenkin, että kaikkien kolmen, lakiin alustavasti myönteisesti suhtautuneen edustajan tilalle sattui nimenomaan lakia vastustaneita varajäseniä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eeva Kallin mukaan ryhmä ei ole yhteisesti käsittelyt Oma tahto -mietintöä, mutta keskustalla on puolueena myönteinen kanta esitystä edeltäneeseen kansalaisaloitteeseen.

– Siksi äänestämisestä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kannattaa kysyä heiltä itseltään. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että enemmistö kansanedustajistamme on valiokunnan mietinnön kannalla, kuten myös itse, Kalli sanoo.

Valiokunnan puheenjohtajan Markus Lohen mukaan keskustan kansanedustajat ovat perinteisesti saaneet äänestää niin sanotuista omantunnon kysymyksistä, kun abortista ilman ryhmäkuria.

– Meillä niin sanotut elämän ja kuoleman kysymykset sekä seksuaalietiikkaan liittyvät kysymykset ovat tällaisia omantunnon päätöksiä, Lohi sanoo.

Lohi sanoo, että hänellä ei ollut valiokunnan puheenjohtajana vaikutusta tai tarkkaa tietoa siitä, ketkä oman ryhmän valiokunnan jäsenistä olivat paikalla, tai miten he ovat mahdollisia sijaisuuksiaan hoitaneet.

– Ei minulla ollut tarkalleen etukäteen tietoa siitä, osallistuuko Mattila, vai joutuuko hän lähtemään kesken, Lohi kertoo.

Yle ei tavoittanut Mattilaa tai Kinnusta.

Eeva Kalli kertoo, että Kinnunen siirtyi varajäseneksi Pylvään tilalle sen seurauksena, että eduskuntaryhmän puheenjohtajistoon ja eduskunnan ympäristövaliokunnan johtoon tuli muutoksia. Varajäsenyydestä päätettiin viikkoa aikaisemmin.

Perussuomalaisten Jari Koskela kertoo, että tarve varajäsenelle tuli, koska valiokunnassa oli useita poissaoloja.

– On hyvinkin yleistä, että varajäseniä käytetään, varsinainen jäsen voi olla sairaana tai valiokuntamatkalla, ei siinä ole mitään kummallista.

Koskela: Herkkä asia

Myös Koskela ja Petri Huru kertovat pitävänsä aborttilakia omantunnon kysymyksenä.

Mietinnössä vastalauseen allekirjoittaneet kansanedustajat perustelevat, että raskaudenkeskeytystä koskevaa lakia pitäisi uudistaa laajemmin, eikä muuttaa vain yksittäisiä pykäliä.

Jari Koskela katsoo, että uusi laki ei kaiken kaikkiaan ota tasa-arvokysymyksiä riittävästi huomioon.

Uusi laki korostaa nimenomaan raskaana olevan oikeutta päättää omasta kehostaan.

– Tämä on herkkä asia meille kaikille, Koskela sanoo.

Lue myös:

Sote-valiokunta päätti, että aborttiin tarvitaan enää yhden lääkärin lausunto – oma pyyntö ilman perusteita riittää ennen 12. raskausviikkoa

Suomessa tehdään abortteja koko ajan vähemmän – taustalla muun muassa seksuaalikasvatus ja ilmainen ehkäisy

Nuoren naisen häpeää peittelevä toimenpide ja suurperheen äidin pelastus – aborttilainsäädännöllä on lyhyt historia Suomessa