Itärajan sulkeutuminen venäläisiltä turisteilta näkyy Pirkanmaan matkailussa vain vähän. Pirkanmaalla venäläiset matkailijat eivät ole olleet yhtä merkittävä ryhmä kuin esimerkiksi lähellä itärajaa ja Helsingissä.
Venäläisiä koskevat maahantulorajoitukset tulivat voimaan torstaiyönä kello 24. Rajoituksilla estetään venäläisten turismi ja Suomen kautta tapahtuva kulku muualle maailmaan.
Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju sanoo, että matkailu Venäjältä oli hyvin vähäistä jo ennen koronaa, ja korona-aika vähensi liikettä entisestään.
– Kun me täällä lännessä asutaan, venäläisten matkailijoiden määrä on ollut aika pieni. Tietysti uusivuosi ja tämmöiset ovat korostaneet määrää.
Visit Tampere on heti sodan alettua lopettanut kaikki markkinointitoimet Venäjällä.
Myös Tampere-Pirkkalan lentokentän johtaja Mari Nurminen Finavialta arvioi vaikutusten jäävän vähäisiksi.
– Emme seuraa matkustajien kansallisuuksia, joten en osaa sanoa venäläisten matkustajien määrää tarkasti. Mutta suoria lentoja Venäjälle ei ole ollut, joten isossa mittakaavassa venäläisten määrä on vähäinen.
Viisumirajoituksista huolimatta venäläiset saavat matkustaa yhä Suomeen esimerkiksi tapaamaan perheenjäseniään.
Lue myös:
Itäraja sulkeutui venäläisturisteilta – näin aamu valkeni Vaalimaan ja Niiralan raja-asemilla
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki osoitteeseen tampere@yle.fi.