Nuorten innostus ryhtyä 4H-yrittäjiksi on kasvanut selvästi viime vuosina.
Viiden vuoden aikana 4H-yrittäjien määrä on tuplaantunut koko maassa. Heitä on nyt vajaa pari tuhatta.
Sama kehitys on näkynyt myös Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa. Esimerkiksi Keski-Suomessa 4H-yrittäjiä on runsaat 300, Etelä-Savossa puolestaan satakunta.
4H-yhdistykset tarjoavat lapsille ja nuorille erilaista tekemistä ja harrastustoimintaa. Ne opastavat ja neuvovat nuoria esimerkiksi pienimuotoisen yritystoiminnan aloittamisessa.
Helpotusta alle 18-vuotiaiden kesätyön saamiseen
Koronapandemian vuodet olivat 4H-yrittäjyyden suosion kannalta katsoen eduksi.
– Meillä yrittäjyyshän nousi silloin kovasti lentoon. Varsinkaan alle 18-vuotiailla nuorilla ei ollut kesätöitä. Piti keksiä, että mistä sitä tienestiä tulee ja mistä saadaan tekemistä, kertoo kehityspäällikkö Sirkka Suomäki 4H-liitosta.
Esimerkiksi hankasalmelaisen, 13-vuotiaan Paulus Aitto-ojan leipomisharrastus paisui korona-aikana 4H-yrittäjyydeksi.
Pieksämäkeläinen Saramaria Jurmu puolestaan alkoi pari vuotta sitten pyörittää kesäkahvilaa.
– Silloin kun olin 14-vuotias kaksi vuotta sitten kesällä, niin ei ollut oikein muita kesätöitä. Sitten isä heitti idean, että pitäisikö perustaa kahvila, Jurmu kertoo.
Hän otti yhteyttä Pieksämäen seudun 4H-yhdistykseen. Hän perusti kesäkahvilan käytyään ensin yrittäjyyskurssin.
Innostus nousussa, mutta paikalliset erot näkyvät
Keski-Suomessa 4H-yrityksiä on tasaisesti useilla paikkakunnilla.
Etelä-Savossa paikalliset erot ovat suurempia. Suosittua 4H-yrittäjyys on muun muassa Pieksämäellä ja Savonlinnassa sekä Sulkavalla, Rantasalmella ja Mäntyharjulla.
Vuonna 2021 valtakunnallisen palkinnon yrityskilpailun yli 18-vuotiaiden sarjassa voitti pieksämäkeläinen 4H-yrittäjä Veera Häkkinen.
Hänen yrityksensä palveluihin kuuluivat esimerkiksi taonta sekä pönttöuunien ja kiukaiden valmistus käsityönä.
Kiinnostus pysynyt yllä kovimman korona-ajan jälkeenkin
4H-yrittäjyyden ei ole tarkoitus jäädä pysyväksi.
Karkeasti luonnehdittuna noin puolet yrityksistä lopettaa jonkin ajan kuluttua. Joukossa on kuitenkin myös niitä, joiden toiminta jatkuu myöhemmin toiminimellä tai jopa osakeyhtiönä.
Koronan puristus on nyt osittain hellittänyt, mutta nuorten kiinnostus yrittäjyyteen on pysynyt.
– Buumi näyttää jatkuvan, toteaa Sirkka Suomäki.
Lue lisää:
Nuorten into 4H-yrittäjyyteen on nousemassa ennätyslukemiin – teerijärviset veljekset perustivat kaksi yritystä, eikä ammatti tunnu enää vieraalta
Mitä kokemuksia sinulla on 4H-yrittäjyydestä? Voit keskustella aiheesta 21.9.2022 klo 23 asti.