Superteatterin pieni näyttämö on valmiina Herra Hakkaraisen ensi-iltaa varten. Tila on pieni, vain 120 neliömetriä, mutta etuna on se, että näyttelijät ja yleisö ovat lähellä toisiaan ja elävän esityksen tenhovoima pääsee oikeuksiinsa.

Superteatterin johtaja Tero Porali on muiden alan toimijoiden tapaan huojentunut rajoitusten vihdoin väistyttyä.

– Toivotaan, ettei ainakaan tule mitään takapakkia, koska ei tämä ala kauaa tällaista kurimusta kestä. Sikäli tilanne on hyvä, että nyt kun voidaan toimia normaaliolosuhteissa, niin voimme myös myydä salin täyteen. Esimerkiksi viime syksynä saatoimme ottaa vain 25 katsojaa kerrallaan katsomoon, kertoo Porali.

Monet lapsiperheet ovatkin nyt innolla lähdössä lastentapahtumiin ja tämä on huomattu myös Superteatterissa.

– Kyllä se näkyy selvästi. Meiltä on Herra Hakkaraisen lisäksi kysytty jo joulunäytöksien lippujakin. Tieto siitä, että nyt voi taas mennä lastentapahtumiin sai ihmiset liikkeelle, toteaa Porali.

Herra Hakkarainen sai yleisön liikkeelle

Kun Superteatteri julkisti tiedon siitä, että syksyn näytelmä on Mauri Kunnaksen Herra Hakkarainen, syntyi varausten tulva. Nyt kaikki syksyn 15 näytöstä on viimeistä paikkaa myöten varattu.

– Osasimme odottaa menestystä, mutta kyllä tämä yllätti meidät, myhäilee Porali.

Esitysoikeuksien saaminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.

– Haimme oikeuksia jo muutama vuosi sitten ja silloin sanottiin ei. Päätimme odottaa ja nyt odotus palkittiin.

Menestysnäytelmien löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa ja ajoituksellakin on suuri merkitys.

– Kaikki tietysti tekisivät näitä menestysteoksia, mutta niitä ei ole loputtomasti. Jos niitä pyörii koko ajan, niin yleisö saattaa menettää mielenkiintonsa. Kun niitä esitetään harvakseltaan, valituissa paikoissa, niin yleisö lähtee helpommin liikkeelle, selvittää Porali.