Turkisalaa koettelee syvin kriisi parikymmeneen vuoteen, kerrotaan paikallisyhdistyksistä, kentältä sekä alan liitostakin. Keväästä ahdinko on syventynyt, sillä Saga Fursin syyskuun huutokaupasta odotettiin valoa tulevaan.

Siniketunnahkojen myynti ei lähtenyt kuitenkaan vetämään, ja hintaso jäi reippaasti alle tuotantokustannusten.

Kohtuullisen hyvin vauhtiin lähtenyt minkinnahkojen myynti tuo pientä lohtua tilanteeseen.

Suomen Turkiseläinten Kasvattajien liiton eli FIFURin toiminnanjohtaja Marja Tiuran mukaan vuosi on erittäin vaikea.

– Yleinen huolestuneisuus on noussut sekä tarhaajilla että meillä liitossa. Näillä energian hinnoilla ja päämarkkina-alueen sakatessa haasteet ovat kyllä suuret, Tiura summaa.

Alan ahdinko näkyy jo turkistilojen määrässä, joka on jatkanut laskuaan reiluun viiteensataan tänä vuonna.

Vielä vuoden 2021 lopulla jäsenyrityksiä oli 581. Alalta on lopettanut kymmeniä tiloja reilussa puolessa vuodessa. Osa saattaa pitää myös välivuotta kehnon tilanteen takia.

Konkursseja kirjataan tällä hetkellä alalla arviolta yksi per kuukausi, kerrotaan kasvattajien järjestöstä.

Syksyn huutokauppa näyttää suuntaa jatkolle

Moni tuottaja joutuu nyt puntaroimaan jatkoa.

Koronasulut vaikeuttavat turkiskauppaa edelleen päämarkkina-alueella Aasiassa ja venäläisostajat ovat kaikonneet markkinoilta.

Alaa kurittaa myös energiakustannusten raju nousu.

– Iso kysymys on, mitä tapahtuu tämän vuoden jälkeen. Tällä hintatasolla toiminta ei ole kannattavaa. Ajat ovat tiukat, sanoo vuodesta 1996 Lappajärvellä tarhaa pyörittänyt ja Pohjois-Suomen Turkiseläinten Kasvattajat yhdistyksen puheenjohtajuutta vetävä Esa Rantakangas.

Tuotannon supistaminen on yksi vaihtoehto, pohtii noin 20 henkeä työllistävä Rantakangas.

Hän aikoo itse jatkaa toimintaa, mutta loppuanalyysi syyskuun huutokaupasta on tehtävä pian.

– Joitain nahkatyyppejä voidaan jättää pois tuotannosta. Kannan myös vastuuta työntekijöistä. Vielä en ole lyömässä karvahattua naulaan, Rantakangas summaa.

Viime keväänä osa tarhaajista jätti pennut tekemättä eli tuotantoa vähennettiin. Ketussa ja minkissä tuotanto on vain reilu puolet viimevuotisista määristä.

Lopetuspuheita kuuluu Rantakankaan mukaan kentällä nyt enemmän kuin moneen vuoteen.

– Jaksaminen on monella kortilla, eikä rahoitusta ole enää helppo saada. Osa tuottajista voi etsiä ratkaisua sivuelinkeinoista ja tuotannon vähentämisestä. Osa lopettaa tai sitten jatkaa.

Lue seuraavaksi:Turkisala odotti Venäjästä korvaajaa koronan kurittamalle Kiinalle, mutta sota romutti toiveet: "Tilanne on ennennäkemättömän vaikea"

Talousneuvontaa ja vertaistukea

Markkinat ovat edelleen olemassa ja kysyntääkin löytyy, muistuttaa Marja Tiura. Ensin pandemiatilanne Kiinassa pitää saada helpottamaan.

Tämänhetkisen arvioiden mukaan venäläisostajat ovat poissa markkinoilla useamman vuoden.

Talousneuvonnalle on nyt iso tarve, kertoo FIFURin viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen.

– FIFUR ja jäsenyhdistykset pitävät tilallisille budjetointikoulutusta ja rahoitusneuvontaa. Vertaistukea tarhaajat hakevat varmasti toisistaan, Nissinen sanoo.

Suomi on suurin sertifioitujen ketunnahkojen tuottaja maailmassa.

Eniten nahkoja tuotettiin myyntiin viime kaudella (2020-2021) Uudessakaarlepyyssä, Kauhavalla, Kaustisella ja Kalajoella.

Pohjois-Suomen Turkiseläinten Kasvattajat ry ja Svenska Österbottens Pälsdjursodlarförening rf ovat kattojärjestö FIFURIn suurimmat jäsenyhdistykset.

Valtaosa Suomen turkistarhoista sijaitsee pohjalaismaakunnissa eli Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla. Ala työllistää noin 3 000 ihmistä.

Aiheesta voi keskustella tässä artikkelissa tiistaihin 13. syyskuuta kello 23 asti.

Lue myös:

Turkisten myynti edelleen alamaissa – Saga Furs antoi tulosvaroituksen

Minkinnahkojen myynti päättyi pettymykseen turkishuutokaupassa – Ukrainan sota veti kysyntää alas

Korona on pysynyt poissa turkistarhoilta

Turkiseläinten lannan hyötykäyttöä pelloilla tutkitaan tosimielellä – haasteena on sen käsittely kevyesti kuljetettavaan muotoon