Neurologian professori Risto O. Roine ehdottaa, että jokaiseen keskussairaalaan pitäisi perustaa pitkäkestoisen koronan hoitoon keskittyvä poliklinikka. Roine johtaa sosiaali- ja terveysministeriön asettamaa long covid -asiantuntijaryhmää.

Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Roine sanoo Uutissuomalaiselle ongelmana olevan, että pitkäkestoisen koronan potilaat ovat hajallaan ympäri maata, mutta esimerkiksi terveyskeskuksissa ei aina ole riittävää osaamista pitkäkestoisen koronan hoitoon.

Roine kertoo odottavansa asiantuntijaryhmältään tänä syksynä suositusta siitä, miten pitkäkestoisen koronan hoito tulisi toteuttaa Suomessa.

Suomen ainoa koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikka toimii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus). Suomessa on 21 keskussairaalaa yliopistosairaalat mukaan lukien.

Pitkäkestoisen koronan oireina on muun muassa uupumusta, aivosumua ja hengitysvaikeuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen elokuun puoliväliin mennessä päivitetyn tilaston mukaan avohoidon vastaanotoilla on tänä vuonna käynyt yli 15 400 potilasta, joilla on diagnoosin perusteella pitkäkestoinen korona.

Husissa pitkäkestoisen koronan potilaita oli hoidettu elokuun puoleenväliin mennessä hieman yli 300. Elokuun puolivälissä lähetteitä oli tullut yli 600, joista Husin ulkopuolelta 570, Uutissuomalainen kertoo.

Lue lisää: Professorin mukaan Suomi on herännyt jälkijunassa pitkittyneen koronataudin riskeihin: "Britanniassa on noin sata hoitoon erikoistunutta klinikkaa"