Ylen uutta kannatusmittausta on odotettu ainakin poliitikko- ja toimittajapiireissä.
Hallitus on tehnyt viimeisen budjettinsa, mutta koko hallituskautta leimanneet, poikkeukselliset talouskriisit sen kuin jatkuvat. Viimeksi on pelastettu suomalaisia energiayhtiöitä välittömältä kassakriisiltä.
Puolueet ajavat täyttä vauhtia asemiin ensi kevään eduskuntavaalien lähestyessä. Kannatusmittaus kertoo osaltaan, kuka lähtee etumatkalta ja keillä on eniten kirittävää, kun eduskunnan syysistuntokausi on alussa.
Lisäksi kannatusmittausjaksolle osui kiivaille kierroksille elokuussa yltynyt keskustelu pääministeri Sanna Marinin (sd.) juhlintavideoista.
Videokooste Marinin ja tämän ystävien juhlimisesta levisi julkisuuteen 17. ja 18. elokuuta. Se johti kysymyksiin muun muassa pääministerin harkintakyvystä ja päihteiden käytöstä. Julkisuuden paineessa pääministeri meni jopa vapaaehtoiseen huumetestiin.
Moni ehti miettiä, syvenevätkö pääministerin vaikeudet videoiden vuoksi niin, että SDP:n kannatus puoleena kärsii.
Maltilliset kannatusmuutokset eivät yhdisty videovuotoon
SDP:n kannatus laski mittausjaksolla vajaan prosenttiyksikön. Tosin kyselyn tausta-aineistosta selviää, että pudotus ei näytä liittyvän juhlintavideoihin tai Kesärannassa otettuihin valokuviin.
Kannatusmenetykset mittausjaksolla tapahtuivat pääosin ennen kuin kooste tanssivideoista päätyi julkisille some-tileille ja sitä kautta tiedotusvälineisiin. Demareiden kannatus oli hieman vahvempaa kohun jälkeen kuin sitä ennen.
Muut suuret puolueet pysyivät pidättyväisinä Marin-keskustelun käänteissä. Perussuomalaisten Riikka Purra tosin piti Helsingin Sanomien asiaa erikseen kysyessä vapaaehtoista huumetestiä hyvänä ajatuksena.
Kokoomus seurasi tilannetta huomattavan hiljaa, hallituskumppani keskusta väisteli kiusaantuneena asian kommentointia.
Puolueet ehkä aavistivat, että poliittisia pisteitä ei ole juuri jaossa. Minkään suuren - tai pienenkään - puolueen kannatus ei ole liikkunut mittauksessa tilastollisesti merkitsevästi.
Kevään vaalit taidetaan sittenkin ratkaista politiikan kivikovien asiakysymysten äärellä.
Talven kylmät haasteet voivat sekoittaa pakkaa
Kokoomus on Ylen kannatusmittauksessa vaihteeksi vahvistanut ykkösasemaansa. Perussuomalaisten keväällä alkanut nousutrendi jatkuu hienoisesti, mutta matkaa demareihin on vielä yli kolme prosenttiyksikköä.
Keskustan ja vihreiden kannatusalhossa ei näy merkittävää valoa.
Asetelmat ehtivät silti mennä vielä uusiksi, koska ajan riento on raju. Suomi on muun Euroopan mukana perustavien kysymysten äärellä tänä talvena, vaikka koronaepidemia painuisikin unholaan.
Osa kansalaisista pelkää jo nälkää ja kylmää, kun raha menettää arvoaan ja sähkölaskut kallistuvat räjähdysmäisesti.
Hoitajat taistelevat palkankorotuksista lakkoilmoituksilla teho-osastoille, ja sosiaali- ja terveyspalvelut kokevat laajan järjestelmämuutoksen vuodenvaihteessa. Natoon yritetään liittyä ja Venäjän seuraavia liikkeitä sotarintamalla arvaillaan.
Jo useasta puolueesta viestitään pitkän sopeutusohjelman tarvetta julkiseen talouteen, kun muun muassa hallituskauden kriisit ovat kasvattaneet valtion velkaa.
Istuvalle hallitukselle riittää vielä vauhtia ja vaaraa ennen kauden päättymistä. Mutta viimeistään keväällä kansalaiset haluavat jo kuulla, mitä puolueet aikovat seuraavalla hallituskaudella tehdä.
Puolueiden voimasuhteet kannatusmittauksissa voivat ennen vaalipäivää muuttua vielä arvaamattomasti.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 9. syyskuuta 2022 kello 23:een saakka.
Lue lisäksi:
Ylen kannatusmittaus: Marinin juhlinta ei näytä juuri vaikuttaneen SDP:n kannatukseen
Loppukiri kohti vaaleja alkaa – pidä näitä silmällä, kun eduskunta jälleen kokoontuu
Oppositio Marinin juhlimisesta: Orpon mukaan keskustelu pyörii väärissä asioissa, Essayah vaatii pääministeriltä selvitystä eduskunnalle