Kokoomuksen valtuustoryhmä on antanut valtuuston varapuheenjohtaja Tommi Mäelle vakavan varoituksen koskien yhteydenottoja sekä vaikuttamisyrityksiä Vaasan kaupungin virkamiehiin ja Rakennus- ja ympäristölautakunnan jäseniin sekä viestintää liittyen yliopistonrantaan suunniteltua ravintolahanketta sekä siihen liittyviä lupaprosesseja.
Valtuustoryhmän tiedotteen allekirjoittajana on valtuustoryhmän puheenjohtaja Elli Uusi-Kokko. Ryhmä päätyi varoituksen antamiseen sen jälkeen, kun luottamuksesta toimia valtuuston varapuheenjohtajana oli äänestetty.
– Äänestimme siitä, että annetaanko Tommi Mäelle luottamus. Luottamus annetaan ja sen jälkeen siitä, että annetaanko vakava varoitus. Siihen päädyttiin, Uusi-Kokko kertoo.
Tarkemmin Uusi-Kokko ei halua avata, oliko äänestys kenties tiukka tai esitettiinkö puheenvuoroja.
– Äänestyksen tulokset ovat salaisia.
Mäeltä julkinen anteeksipyyntö
Valtuustoryhmä katsoo, että Tommi Mäki on henkilökohtaisesti vastuussa eri tehtäviensä yhdistämisestä yleisesti hyväksyttävällä tavalla.
Valtuusto toteaa, että tällaisessa tilanteessa tulee aina toimia korostettua varovaisuutta noudattaen, sekä aina tarvittaessa jäävätä ja sulkea itsensä ulos kaikesta viestinnästä ja päätöksenteosta.
Uusi-Kokko toteaa, että heidän osaltaan asia on nyt loppuunkäsitelty.
Tommi Mäki on toimittanut julkisen anteeksipyynnön:
"Haluan esittää mitä nöyrimmän anteeksipyynnön Vaasan viime päivien aikana keskustelua herättäneessä asiassa liittyen toimiini sisäsataman kelluvan saunaravintolan sekä Palosaarelle suunnitellun vastaavanlaisen yrityshankkeen yhteentörmäyksessä. Pyydän asiaan liittyen vilpittömästi anteeksi huonosti valittuja sanojani ja toimiani virkamiehiltä, kanssapoliitikoilta sekä palosaaren Vaasan Merikampus- yrittäjäryhmältä. Asiassa on tullut tehtyä virheitä ja ymmärrän, että olen toiminut väärin."
Artikkelia täydennetty 7.9.2022 klo 16:40. Lisätty Elli Uusi-Kokon vastaukset.
Lue lisää aiheesta:
Tunnettu paikallispoliitikko ja festivaalijärjestäjä Tommi Mäki kiistää vaikuttaneensa Vaasan kaupungin kaavoitukseen – kilpailevan yrityksen suunnitelmat jäissä
Vaasan valtuuston puheenjohtajaan Strandiin oltu yhteydessä Tommi Mäen toiminnasta jo keväällä - Tolppanen: "Mäen toiminnassa ei mitään väärää"