Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kritisoi hiljattain Ylen kolumnissaan koronan tukahduttamispolitiikkaa ja etenkin Eroon koronasta -asiantuntijaverkostoa.

Hiilamon mukaan ryhmä ponnisti haaveesta, "joka oli älyllisesti epärehellinen". Tällä hän tarkoittaa, että viruksen tukahduttaminen ei ollut mahdollista. Rajoituksillla oli siten mahdollista ainoastaan hidastaa epidemiaa ja hankkia aikaa rokotteiden kehittämiseksi.

Kolumni herätti runsasta kritiikkiä Eroon koronasta -ryhmän jäsenten keskuudessa. Genomiikan professori Tuuli Lappalainen sanoo, että Hiilamon kritisoima käsitys viruksen tukahduttamisesta ei vastaa sitä, miten Eroon koronasta -ryhmä on sen määritellyt.

– Hän tuntuu yhdistävän tukahduttamisen johonkin autoritääriseen viruksen täydelliseen eliminaatioon. Me emme ole missään tapauksessa ajaneet Kiinan tyyppistä [koronapolitiikkaa], jossa ihmisiä pitäisi lukita koteihinsa tai vastaavaa.

Lappalaisen mukaan ryhmän muistiossa tukahduttaminen on tarkoittanut sitä, että tartuntaluvut pystytään pitämään niin alhaisella tasolla, että testaa-jäljitä-eristä-metodi toimii.

– Ja tämähän on Suomessa onnistunut! Tämä ajamamme politiikka oli noin toukokuusta 2020 syyskuuhun 2021 maan koronapolitiikan peruste. En tiedä, miten sitä voi sanoa epäonnistumiseksi.

Kuka saa osallistua keskusteluun?

Yksi asia, johon Hiilamo kiinnittää kolumnissaan huomiota on että Eroon koronasta -verkostossa ei ole mukana epidemiologeja. Ryhmässä kuitenkin on epidemiologista osaamista, Lappalainen sanoo. Toisaalta hän myös ihmettelee, että pandemiasta puhuminen olisi sallittua vain tartuntautiepidemiologeille.

– Se, että näin monitahoinen ilmiö yritetäään typistää erittäin kapean erikoisalan hallittavaksi, on mielestäni posketon ajatus.

– Tartuntatautiepidemiologit eivät ole esimerkiksi talouspolitiikan, yritysmaailman, kansantalouden, terveydenhuollon toimivuuden, opetustoimen, sosiologian – kaikkien tällaisten asioiden erikoisasiantuntijoita.

Myös keuhkosairauksien professori Marjukka Myllärniemeä ärsyttää ajatus, että Eroon koronasta -asiantuntijat eivät olisi saaneet osallistua keskusteluun koronapolitiikasta.

Keuhkolääkärinä Myllärniemi oli pandemian keskiössä HUSin keuhkosairauksien osastolla, jonne kaikki Helsingin alueen potilaat ohjattiin pandemian alkuaikoina hoitoon.

– Se on tietyllä tavalla aikamoista infektioepidemiologiaa, kun on siinä tilanteessa ja näkee sen, hän huomauttaa.

Vastakkainasettelua syntyi väistämättä

Hiilamo näkee, että verkoston toiminta loi epäluottamusta viranomaisiin ja aiheutti tarpeetonta eripuraa koronapolitiikassa.

Myllärniemi myöntää, että terveysviranomaisten ajatuksia vastaan menevän tiedon esittäminen väistämättä luo hieman vastakkainasettelua. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut luoda epäluottamusta THL:ää kohtaan.

– Jos jotain tekisin toisin, niin yrittäisin tuoda asioita esille diplomaattisemmalla tavalla, Myllärniemi pohtii.

Myllärniemen mielestä keskustelussa ei toisaalta myöskään ole reilua vedota siihen, että vaikkapa jokin rokotekriittinen ryhmittymä voi saada pontta julkisuudessa käydystä kriittisestä keskustelusta.

Lappalainen sanoo, että hän tai Eroon koronasta -verkosto eivät ole asemoineet itseää THL:n vastapuoleksi. THL teki hänen mielestään myös tärkeitä kannanottoja, mutta toisinaan sen toimia oli silti tarpeen kritisoida.

– En allekirjoita enkä omalla toiminnallani halua edistää sellaista yhteiskuntaa, jossa viranomainen on aina oikeassa ja siitä ei sovi käydä edes asiakeskustelua julkisuudessa, hän sanoo.

Voit keskustella aiheesta 10.9. kello 23:een saakka Yle Tunnuksella.

Lue myös: