Yhdysvaltain presidentti Joe Biden piti aamuyöllä Suomen aikaa puheen, jossa hän käsitteli demokratian puolustamista Yhdysvalloissa. Biden piti puheensa Philadelphiassa kello 03 Suomen aikaa.

Yhdysvalloissa parhaaseen katseluaikaan esitetetyssä puheessa Biden hyökkäsi ennakkotietojen mukaisesti edeltäjäänsä Donald Trumpia ja tämän kannattajia vastaan. Puhe liittyi Yhdysvalloissa marraskuussa järjestettäviin välivaaleihin sekä ex-presidentti Trumpiin kohdistuvaan tutkintaan.

– Seisoessani tässä edessänne, ovat tasa-arvo ja demokratia hyökkäyksen kohteena. Ei hyödytä ketään teeskennellä toisin, Biden aloitti puheensa.

Valkoisen Talon lähteet kertoivat puheen kynnyksellä, että Biden pitää Trumpia ja tämän kannattajia uhkana demokratialle Yhdysvalloissa, ja puheen viesti oli ennakkotietojen mukainen. Biden on viime aikoina terävöittänyt arvosteluaan Trumpia ja Trumpin kannattajia vastaan.

– Historia opettaa, että sokea lojaliteetti yhtä johtajaa kohtaan ja halu käyttää väkivaltaa poliittisiin tarkoituksiin ovat kohtalokkaita demokratialle. Meille on kerrottu, että demokratia on itsestäänselvyys, mutta se ei ole sitä, sitä pitää puolustaa.

– Kehotan kansakuntaamme yhdistymään suojellaksemme demokratiaa aatteestamme riippumatta. Velvollisuutemme ja omatuntomme kehottaa meitä torjumaan ekstremismin, Biden sanoi puheessaan.

Bidenin mukaan MAGA-republikaanit haluavat viedä Yhdysvallat takaisin menneisyyteen aikaan, jolloin ei ollut vapautta valita tai yksityisyyden suojaa, eikä ihmisillä ollut oikeutta mennä naimisiin haluamiensa ihmisten kanssa.

Viime viikolla Marylandissa puhuessaan Biden kutsui Trumpin edustamaa MAGA-filosofiaa puolifasistiseksi. MAGA on lyhenne Trumpin tunnuslauseesta "Make America Great Again" eli vapaasti suomennettuna tehdään Amerikasta jälleen suuri.

"Amerikka on ajatus"

Nyt pidetyn puheen sijainti liittyi poliittisen ääriajattelun vaarallisuuden teemaan. Philadelphiassa valkoisen ylivallan kannattajat mellakoivat Charlottesvillessa viisi vuotta sitten. Biden on sanonut lähteneensä ehdokkaaksi vuoden 2020 presidentinvaaleissa osin juuri Charlottesvillen tapahtumien takia, ja mainitsi tämänkin puheessaan.

Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierre sanoi keskiviikkona Bidenin uskovan, että ääriliikkeet uhkaavat demokratiaa Yhdysvalloissa. Philadelphian puheessaan Biden vetosi myös maltillisiin republikaanien kannattajiin. Hän korosti, etteivät kaikki republikaanit ole ääriajattelijoita, mutta tuomitsi Trumpin ja tämän MAGA-kannattajat.

Puheessaan Biden vetosi yhdysvaltalaisten yhteiseen kansalliseen identiteettiin ja "kansakunnan sieluun" mahtipontisin sanankääntein.

– Amerikka on ajatus. Se on historian suurin ajatus, joka sykkii meistä jokaisen sydämessä. Sen mukaan jokainen ihminen on kunnioituksen arvoinen. Amerikkalaisessa ajattelutavassa ei ole tilaa vihalle.

Bidenin mukaan demokratia tekee tästä kaikesta mahdollista, ja että Yhdysvallat on yhä valoa loistava esimerkki maailmalle. Puheessaan presidentti pyrki luomaan uskoa tulevaisuuteen myös vaikeina aikoina.

– En ole koskaan ollut optimistisempi Amerikan tulevaisuudesta. Me lopetamme syövän sellaisena kuin sen tunnemme. Luomme miljoonia työpaikkoja puhtaan energian taloudessa. Ajattelemme suuria ja teemme 21. vuosisadasta jälleen uuden amerikkalaisen vuosisadan, Biden puhkui.