Viime maaliskuussa Pasi Koistinen pakkasi autoonsa pienoiskiväärin ja hiihtovälineet.
Aamulla hän oli tehnyt koronatestin, sillä koko muu perhe oli saanut positiivisen tuloksen. Koistisen testi oli negatiivinen ja olo normaali, joten hän lähti ajamaan kohti Pohjois-Karjalaa.
Suuntana olivat veteraanien ampumahiihdon MM-kilpailut Kontiolahdella. Yli 35-vuotiaiden ampumahiihdon Masters-sarjassa kohtaisivat kahden vuoden tauon jälkeen lajin kansainväliset huiput.
Kilpailut sujuivat hyvin. Maanantaiaamuna koronatestin tulos oli kuitenkin vaihtunut toiseksi.
Muu perhe sairasti taudin melko lievänä, mutta Pasille koronavirus aiheutti kolme viikkoa kestäneen taudin ja keuhkoputkentulehduksen.
– Hengittäminen oli tosi raskasta. Otin yhteyttä päivystykseen. Siellä kysyivät, pärjäänkö kotona. Sanoin, että pärjään. Niillä oli varmaan kiirettä silloin. Jouduin olemaan kotona sen kymmenen päivää ja kaiken kaikkiaan kolme viikkoa sairastin.
Paraneminen ei ole ollut suoraviivaista
Syyskuun alussa, noin puoli vuotta myöhemmin, Pasi Koistinen istuu nojatuolissa lasten lähdettyä kouluun. Hän on juuri kotiutunut sairaalasta. Olohuoneessa on kassillinen lääkkeitä, joista osaa hänen on syötävä vielä ainakin kolme kuukautta.
Pasi kertoo saaneensa edellisenä päivänä lääkäriltä hyvät ja konkreettiset kuntoutumisohjeet.
– Ensimmäisellä viikolla pitää kävellä auton ympäri yhden kerran. Toisella viikolla voi yrittää kahta kierrosta. Kaikki rasitus ja kotitöiden tekeminen on kielletty.
Kotiinviemisiksi sairaalasta hänelle annettiin diagnoosina sydänpussitulehdus. Lääkäreidenvalistuneiden arvioiden mukaan sen aiheuttaja voisi olla koronaviruksen jälkeinen tauti.
Tämä toistui muutamien lääkärien puheissa, kun he selvittivät Koistisen oireiden alkamisajankohtaa. Ennen koronaan sairastumista maaliskuussa hän oli ollut terve.
56-vuotias Pasi Koistinen työskentelee Lappeenrannan kaupungin liikuntajohtajana ja urheilullinen elämäntapa on seurannut häntä läpi elämän. Keväällä hänen vointinsa aaltoili: joinakin päivinä olo oli uupunut, mutta toisina päivinä parempi.
Hän ajatteli oireiden kuuluvan tyypilliseen koronan jälkeiseen väsymykseen, josta puhuttiin paljon. Toukokuussa perheeseen syntyi vielä pieni vauva, Iivari.
Kesän korvalla Koistisen vointi hiukan parani ja harrastukset veivät mukanaan. Hän lenkkeili päivittäin ja osallistui Jukolan viestiin.
Heinäkuussa Koistinen otti osaa suunnistuskilpailuun, mutta huomasi siellä, ettei juoksemisesta tullut mitään. Hengästytti, ja kisan jälkeen alkoi pistävä rintakipu. Rintakipu sai Pasin hakeutumaan lääkäriin.
– Tämä rintakipu kun yltyy, niin alkaa ahdistaa niin kauheasti. Sen takia on jouduttu käymään kolmasti sairaalassa tarkistuttamassa. Nyt lepo on tärkein hoitomuoto.
Diagnoosi sydänpussitulehduksesta tuli pitkällisten tutkimuksien jälkeen. Koistisen muita oireita ovat yhä voimakas hengästyminen, aivosumu ja ahdistus. Keskittyminen arkisiin askareisiinkin on vaikeaa.
Eksoten tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Sami Raasakka kertoo, että pitkittyneen koronavirustaudin oireita on poikkeava uupumus. Se ei ole tavallista nukkumalla ohittuvaa väsymystä, vaan enemmänkin energian puutetta ja kyvyttömyyttä suorittaa normaaleita asioita.
– Alkuperäisen taudin oirekuva ei juurikaan vaikuta pitkäaikaisoireiden ilmaantumiseen. Fyysisen tai psyykkisen stressin taas on nähty pahentavan ja pitkittävän oireita.
Raasakan mukaan koronaviruksen jälkioireena ilmenevään väsymykseen liittyy usein keskittymis- ja aloitekyvyn heikkenemistä ja muistiongelmaa, joka on lähinnä mieleen painamisen vaikeutta.
– Ahdistus- ja mielialaongelmatkin ovat melko tavallisia, mutta voivat olla seurausta edellä mainituista ennemmin kuin itse virustautiin liittyviä seikkoja.
Pitkittyneen koronataudin todentaminen vaikeaa
Raasakan mukaan pitkittyneen koronavirustaudin diagnosointi ei ole yksinkertaista.
Koronaviruksen pitkäaikaisoireet ovat hyvin vaihtelevia, ja samankaltaisten oireiden taustalla voi olla paljon muitakin syitä.
Oireiden ilmaantuminen ei myöskään korreloi alkuperäisen taudin vakavuuteen, eli toisin sanoen lähes tai täysin oireettoman koronan sairastaneillakin saattaa ilmaantua pitkäaikaisoireita. Koska koronavirus jää usein diagnosoimatta, ei yhteyttä myöhemmin ilmaantuvien vakavien oireiden ja sairastetun koronan välillä voida aina todeta.
Myös sitä, kuinka paljon pitkittyneen koronan takia hakeudutaan hoitoon, on vaikea tilastoida. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa mahdollisten jälkioireiden selvittely ja hoito tapahtuu paljolti Eksoten ulkopuolella.
– Sitä tapahtuu etenkin työterveyshuolloissa, joten meille ei muodostu kuvaa oireiden yleisyydestä, sanoo Raasakka.
Kirjatessaan potilaan oireita ylös lääkärit käyttävät mieluitenoirekoodeja. Koronavirukseen liittyviä koodeja ei haluta käyttää, ellei koko sairauskertomus ole selvä tai saatavilla.
Tutkimuksissa on arvioitu, että jopa joka kolmannella koronatartunnan saaneella on väsymyksen ja keskittymisvyttömyyden kaltaisia oireita jossain määrin vielä neljän viikon kuluttua, jolloin oirekuvaa pidetään pitkittyneenä.
Useimmiten tällainen oireilu on kuitenkin lievää ja tilanne normalisoituu viikkojen aikana, eikä terveydenhoitoon ei ole tarvetta ottaa yhteyttä.
– Long covid -tyyppinen yli kolme kuukautta kestävä oireisto lienee enintään muutamalla prosentilla. Kokonaisuutena vain murto-osa tapauksista tulee meidän tietoomme, ja vain pieni joukko päätyy erikoissairaanhoidon selvittelyyn hankalien oireiden vuoksi, arvioi ylilääkäri Sami Raasakka.
"Toivotaan, että paraneminen viimein lähtisi käyntiin"
Tällä hetkellä Pasi Koistinen pystyy auttamaan perheen arjessa parhaiten lapsia nukuttamalla.
– Perhe on jo tottunut siihen, että sänky kutsuu minua lepäilemään tämän tästä. Pienet lapset saattavat silloin tulla mukaan päiväunille. Vaimo tietysti toivoo, ettei tämä enää paria kuukautta pidempään kestäisi, Koistinen virnistää.
Kuntoilevalle ihmiselle paikallaan oleminen on kuitenkin vaikeaa.
– Kun on tottunut 40 vuotta käymään joka päivä lenkillä, niin turhauttaahan se. Mutta tässä on niin vakavasta asiasta kyse, että mielellään sitä noudattaa ohjeita, Koistinen sanoo.
Koistinen kuvailee itseään perusluonteeltaan optimistiksi. Hän uskoo toipuvansa, mutta samalla mietityttää se, lähteekö toipuminen viimein todella käyntiin.
– Takapakin ottaminen toipumisessa tuntuu pahalta, kun on jo niin monta kertaa uskonut olevansa menossa kohti parempaa.
Hän haluaa myös lausua varoituksen muille urheilullista elämäntapaa harrastaville.
– Vähän yliolkaisesti suhtauduin tähän alkuvaiheessa. Että jos ei nyt kuumetta ole, niin kyllä pienessä köhässä voi liikkua. Tämä opetti, että palautumisjaksot pitää muistaa. Aina voi odottaa viikon ja lepäillä. Vaikka tuntuisi höpöhöpöltä tällaiset puheet, niin kyllä se on lepo, jolla sydänpussitulehduksesta selvitään.
Lue lisää: Löytyikö pitkittyneelle koronalle selitys? Tutkimus esittää, että stressihormoni kortisoli on keskeinen tekijä long covidissa
Long covidia sairastavia lapsia on pelättyä vähemmän, sanoo asiantuntija