Tänään keskiviikkona vietetään Jyväskylän yliopiston perinteisiä lukuvuoden avajaisia kello 13 alkaen.
Ohjelmassa kuullaan rehtori Keijo Hämäläisen avajaispuhe sekä ylioppilaskunnan puheenvuoro, jonka pitää puheenjohtaja Elma Hyöky. Videotervehdyksen esittää tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.
Kulttuuriohjelmassa on musiikkia, jota esittävät Ruamjai-kuoro sekä Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri eli Sinfis.
Avajaisseremonia järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen yleisötilaisuutena. Avajaisjuhlallisuudet käynnistyvät keskiviikkona jo kello 12 Seminariumin vanhassa juhlasalissa, jossa kokoonnutaan perinteiseen avajaishartauteen.
Opiskelijoille ja henkilöstölle on tarjolla lisäksi kaksipäiväinen kampusfestivaali eli JYUnity Fest.
Lukuvuoden alkua juhlitaan hyvän ruoan, musiikin ja monipuolisten tapahtumien merkeissä ympäri Seminaarinmäen kampusta. Tapahtuman järjestävät Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta.