Valtio on laatimassa asetusta, jolla koronan tänä vuonna kunnille aiheutuneista kuluista korvattaisiin vain osa, eli alkuvuoden menot. Loppuvuoden aikana pandemiasta aiheutuvat kulut jäisivät kuntien itsensä maksettaviksi.

Oulussa on laskettu, että tämä merkitsisi sitä, että kaupunki saisi valtiolta korvauksena noin 11 miljoonaan euroa, vaikka ennakkoarvioiden mukaan koko vuoden koronalasku tulee olemaan 18–22 miljoonaa euroa.

Oulun kaupunki paheksuu kannanotossaan sitä, että kunnille ilmoitetaan jälkikäteen valtionosuuden pienenemisestä kesken vuoden. Tämän takia kunnat eivät ole voineet varautua lisäkuluihin.

Kaupungin mukaan Oulussa on pidetty selvänä, että valtio korvaa lupauksensa mukaisesti välittömät kustannukset täysimääräisesti myös vuosina 2022–2023.

– Oulun kaupunki ei ole varannut vuoden 2022 talousarvioon epidemianhallintaan ja koronapotilaiden hoitoon liittyviä lisäkustannuksia, koska kaupunki on luottanut valtion lupaukseen täysimääräisestä valtionavustuksesta, todetaan kaupungin lausunnossa.

Oulun kaupunki on toimittanut lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle, joka valmistelee asetusluonnosta.

Lue lisää: Korona ja hoitajapula vaikeuttavat Oulun hyvinvointikeskusten toimintaa – puhelinpalvelut ovat pahoin ruuhkautuneet

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.