Opiskelijavaihtojen määrä Suomessa on romahtanut vuoden 2019 jälkeen, ja viime lukuvuonna Suomesta vaihtoon lähti enää vajaat 3 000 korkeakouluopiskelijaa. Korkeimmillaan luku on ollut vuonna 2016, kun Suomesta lähti vaihto-opiskelemaan lähes 10 500 korkeakouluopiskelijaa.

Koronapandemia on suurin yksittäinen tekijä opiskelijavaihtojen määrän laskussa parin edeltävän vuoden kohdalla, mutta korkeakouluopiskelijoiden osalta hienoista laskua oli havaittavissa jo ennen pandemian alkua, sanoo kansainvälistymisestä vastaava johtaja Samu Seitsalo Opetushallituksesta.

– Yksi selittävä syy voi olla opiskelun tahti ja tiivistyminen. Vaihtojaksojen sijoittaminen osaksi opintoja koetaan hankalammaksi.

Turun yliopistossa opiskelijavaihtojen määrä kasvussa

Turun yliopistossa opiskelijavaihtojen määrä notkahti pandemian alkuvaiheessa, mutta tänä vuonna ollaan todennäköisesti tekemässä paluuta koronaa edeltäviin lukemiin.

Vuonna 2019 vaihtoon lähtijöitä oli hieman yli 500 ja tulijoita hieman alle 500, Turun yliopiston kansainvälisen liikkuvuuden päällikkö Janne Loikkanen sanoo.

Alimmillaan luvut kävivät vuonna 2020, kun Turkuun tuli vajaat 300 opiskelijaa ja vaihtoon lähti vain hiukan yli 200.

– Tänä vuonna vaihtoon lähteviä opiskelijoita on jo yli 500 ja Turkuun vaihtoon tulevissakin näyttää siltä, että mennään yli 500:n, Loikkanen kertoo.

Vaihto-opiskelun suosion elpymisestä onkin Opetushallituksen Seitsalon mukaan viitteitä. Lasku on ollut kuitenkin niin raju, että tulevana lukuvuonna vaihtojen määrä Suomessa tuskin vielä palautuu koronaa edeltävälle tasolle.

– Meillä on edelleen asioita, jotka vaikuttavat yleiseen ilmapiiriin ja turvallisuuden tunteeseen, Seitsalo sanoo.

Yksi näistä on Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Sen vuoksi Suomen korkeakoulujen yhteistyö venäläisten ja valkovenäläisten oppilaitosten kanssa on yhä jäissä.