Syyskuun alku näyttää olevan ratkaiseva ajankohta, jolloin neljättä koronarokotetta aletaan Lapissa antaa laajemmin.

Tornio on ilmoittanut aloittavansa neljännen koronarokotteen antamisen kaikille 60 vuotta täyttäneille torstaina 1. syyskuuta.

Neljännen rokotteen on 80 vuotta täyttäneistä saanut Torniossa jo 73 prosenttia ja ikäryhmästä 70–79-vuotiaat noin puolet.

Kemissä kuusikymppisten yleinen rokottaminen alkaa lauantaina syyskuun kolmas päivä.

Tilastojen valossa nelosrokotuksia on annettu Kemissä tähän mennessä selvästi vähemmän kuin Torniossa, mutta vauhtia lisätään jo huomenna, kertoo Kemin vastaava terveydenhoitaja Miia Keränen.

– Lauantaina 20. elokuuta meillä on iso massarokotuspäivä ja siitä eteenpäin loppuvuoteen asti on suunniteltu isompia rokotuspäiviä aina lauantaisin terveyskeskuksen tiloihin. Eli tahti kiihtyy.

– Yli 60-vuotiaiden koronarokottaminen (nelosrokotteella) aloitetaan lauantaina 3. syyskuuta, Keränen jatkaa.

Rovaniemellä nelosrokotusten laajentamisesta ilmoitetaan maanantaina.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.