Koronatapauksia on edelleen runsaasti Satakunnassa, mutta taudin vakavuus on vähentynyt rokotusten myötä.

Tartuntatautirekisterin perusteella viimeisen 14 vuorokauden aikana Satakunnassa on varmistettu 959 uutta koronatapausta. Ilmaantuvuus on 447 / 100 000 asukasta kohden.

– Koska terveydenhuollon testejä otetaan vain osasta potilaista, todellinen ilmaantuvuus on huomattavasti korkeampi. Positiivisten näytteiden osuus on edelleen korkea, noin 35 prosenttia, alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä ATTR kertoo tiedotteessaan.

Sairaalakuormitus vähäistä

Vaikeat ja tehohoitoa vaativat koronaviruksen aiheuttamat keuhkotulehdukset ovat kesän aikana käytännössä hävinneet.

– Koronaviruksen aiheuttama sairaalakuormitus on myös vähäistä, mutta useat hoivalaitosten ja vuodeosastojen epidemiat ovat kuormittaneet sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Riskiryhmien potilaille ja iäkkäille henkilöille tauti voi kuitenkin edelleen olla vaikea, ATTR muistuttaa ja korostaa varhaisen testiin hakeutumisen ja hoidon aloittamisen merkitystä.

– Lääkehoito on aloitettava ripeästi, viimeistään viiden vuorokauden aikana oireiden alusta, joten on tärkeää, että riskiryhmiin kuuluvat potilaat hakeutuisivat koronanäytteenottoon ja hoitoon mahdollisimman nopeasti.

Päivitettyjä rokotteita ehkä syksyllä

THL antoi suosituksen neljänsistä koronarokotuksista 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville henkilöille viime kussa. Ryhmän rokottaminen on Satakunnassa edistynyt ATTR:n mukaan hyvin.

– Syys-lokakuussa on todennäköisesti tulossa käyttöön uusia päivitettyjä varianttirokotteita. Tarkempi aikataulu ja rokotusohjelman laajentaminen selviävät syyskuuhun mennessä.