Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten riskiryhmiin kuuluvat, yli 18-vuotiaat pääsevät varaamaan pian neljättä koronarokotusta.
Maanantaina 22. elokuuta alkaa neljännen koronarokotusajan varaus riskiryhmäläisille.
THL suosittelee koronataudin sairastaneille neljättä annosta vain, jos henkilö on voimakkaasti immuunipuutteinen.
Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessa, että etenkin aktiivista elämää viettävistä nuoremmista riskiryhmäläisistä suuri osa on jo sairastanut koronan. Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta.
Riskiryhmäläisten jälkeen viikon kuluttua neljännen koronarokotuksen varausvuoroon tulevat perusterveet 60–69-vuotiaat. Varausaika perusterveille alkaa maanantaina 29. elokuuta.