Syyskauden alkaminen on näkynyt jo koronatesteissä. Sekä testimäärät että todetut tartunnat nousivat koulujen ja töiden alkaessa lomien jälkeen hieman, kertoo Suomen suurimman terveydenhuoltoalan toimijan HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Tilanne kuitenkin tasoittui nopeasti ja testimäärät ja todetut tartunnat ovat taas kääntyneet laskuun.

Ihmisten kohtaaminen on nopeasti lisääntynyt myös suurten tapahtumien myötä. Esimerkiksi jalkapallon Super Cupin finaaliottelua seurasi Helsingin Olympiastadionilla viime viikolla yli 30 000 ihmisen joukko. Viime viikonloppuna moni juhli Flow Festivalilla. Tällä viikolla kaupunkilaisia kokosi yhteen Taiteiden yö.

Näiden suurtapahtumien vaikutus koronatilanteeseen nähdään Mäkijärven mukaan kuitenkin vasta viikon tai parin viiveellä sairaaloissa.

Testien perusteella koronasta ei tällä hetkellä saada hyvää kuvaa.

– Testausmäärät ovat niin pieniä, että niistä on vaikea päätellä, missä epidemian kanssa tällä hetkellä mennään, Mäkijärvi sanoo.

Entä voitaisiinko yleistä tilannekuvaa kirkastaa jonkinlaisilla seulontatutkimuksilla?

– Seulontatutkimus on kohtalaisen työläs järjestää ja sen analyysit vievät aikaa. Siksi se ei sovellu tämän tyyppiseen terveydenhuollon johtamiseen, Mäkijärvi toteaa.

Eniten tietoa koronatilanteesta saadaan sairaalassa hoidettavista potilaista. HUSissa koronapotilaita oli torstaina päivällä 41, joista yksi potilas oli teho-osastolla.

Mäkijärvi muistuttaa, että koronapotilaat työllistävät yhä merkittävästi jo ennestään kuormittunutta terveydenhuoltoa.

Ulkotapahtumissa tartuntariski on sisätiloja pienempi, mutta niissäkin Mäkijärvi muistuttaa omaehtoista harkinnasta ja mahdollisuudesta käyttää esimerkiksi maskia.

– Näissä on sitten merkitystä sillä, kuinka lähekkäin ollaan, huudetaanko tai lauletaanko ja käytetäänkö maskia.

Uudet koronaviruksen variantit ovat hyvin tarttuvia. Mäkijärvi vertaa niiden tarttuvuutta jopa tuhkarokkoon, joka tarttuu erittäin herkästi.

– On hyvä muistaa, että koronavirusta vielä on liikkeellä ja jos sitä ei ole sairastanut ja varsinkin, jos ei ole rokotussuojaa niin riski saada tauti on olemassa.

Syksyn osalta ennuste on varovaisen ennallaan.

– Syksyisin tartunnat ja potilasmäärät ovat yleensä lähteneet nousuun ja perusolettama on, että näin käy tänäkin syksynä.

Voit keskustella aiheesta 20.8. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Päivittyvä seuranta: Koronapelko katosi suomalaisten lomasuunnitelmista | Koulujen alku näkyi hieman koronaluvuissa

Koronavirus lukuina