Sairaalan ja terveyskeskuksen yhteispäivystyksen kävijämäärät ovat edelleen poikkeuksellisen suuria Seinäjoella. Kesällä kuumimpina aikoina syntyi pitkiäkin odotusaikoja.
Nyt hoitoon pääsee kohtuullisen nopeasti, mutta ongelmana on jatkohoitopaikkojen puute. Alueen terveyskeskuksissa ei ole tilaa, palveluasumisen paikkoja on vähennetty ja myös sairaalan osastot ovat täynnä. Lisäksi työvoimatilanne on erittäin vaikea.
Yhteispäivystyksen ylilääkäri Jussi Sarin sanoo, että potilaille tästä on aiheutunut lähinnä epämukavuutta, ei kuitenkaan varsinaisia vaaratilanteita.
– Ei olla ajauduttu onneksi isojen sairaanhoitopiirien kaltaisiin tilanteisiin, jossa potilaat olisivat päivystyksessä useita vuorokausia, mutta välillä jatkohoitoon pääsy venyy. Pisimmillään se voi olla lähellä vuorokautta, miettii Sarin.
Hoitoon pääsy
Sarinin kertomasta käy ilmi, että eteläpohjalaisten ikärakenne alkaa näkyä terveydenhuollossa. Erilaisista toimenpiteistä huolimatta päivystykseen hakeutuu paljon iäkkäitä, jotka olisivat myös jatkohoidon tarpeessa.
Hoitoon pääsyyn on erilaisia reittejä. Potilas voi tulla ambulanssilla, lähetteellä terveyskeskuksesta tai suoraan "luukulta", jossa hoitaja on tehnyt hoidon tarpeen arvion.
– Tilanteesta riippuu, miten nopeasti lääkäri aloittaa tutkimisen. Hätätilapotilaiden osalta se on välitön, siihen on omat protokollansa. Muuten sen menee vaivan mukaan ja se vaihtelee kymmenistä minuuteista muutamiin tunteihin, selittää Sarin.
Lumipalloefekti koronasta
Sarin arvioi, että ruuhkien ja ongelmien taustalla on pitkäaikainen korona-ajan kuormitus. Se vaikuttaa hoitohenkilökuntaan, sen kuormitukseen ja samalla siihen, että moni hakeutuu pois alalta.
– Korona on sysännyt lumipalloefektin liikkeelle. Pandemia on kuormittanut ihmisiä paljon. Kaikki toiminnan muutokset meidänkin yksikön sisällä. Se on lisännyt potilasmäärää ja se väsyttää ihmisiä, sanoo Sarin.
Työvoimapula on jo maanlaajuinen ja koskee Seinäjoellakin lähes kaikkia osastoja ja yksiköitä.
– Se on itseään ruokkiva ilmiö, kun ihmiset pyrkivät hakemaan muualle, niin se voi myös rohkaista muita tekemään saman liikkeen. Mutta ei sitä voi ihmisiltä kieltää, toteaa Sarin.
Potilaissa näkyy kontaktien puute
Korona-ajan sosiaalisten kontaktien väheneminen on saattanut jäädä osittain pysyväksi ilmiöksi. Rajoitukset näkyvät edelleen etenkin iäkkäiden elämässä ja vaikuttavat ihmisten yksinäisyyteen ja terveyteen.
– Olen aktiivisesti päivystystyössä ja voin sanoa, että se näkyy. Kun oli rajoituksia, oli ikäihmisiä, jotka eivät kuukausiiin olleet nähneet ketään. Se on näkynyt kotona pärjäämisessä. Ja kun henkinen hyvinvointi laskee ja se on johtanut päivystyskäynteihin.
Omaisetkaan eivät ole uskaltaneet vierailla läheisten ikäihmisten luona, vaikka monella on jo rokotuksia.
– Moni potilas on sen itsekin myöntänyt, että on kurjaa olla siellä kotona yksin. Se ei ole vielä palautunut normaaliksi, vaikka rajoitukset on purettu. Eräs rouva sanoi, ettei se näy ainakaan hänen omassa elämässään. Sosiaalinen kanssakäyminen ei ole palautunut, kertoo Sarin.
Valoa näkyvissä?
Moni asia vaikuttaa siis yhtä aikaa päivystyksen kiireeseen. Pandemiakaan ei ole vielä ohitse, vaikka virallisesti puhutaan endemiasta. Mutta helpottaako tilanne syksyn tullen, sitä ei Sarin uskalla ennustaa.
– Ainakin ensihoidon osalta toivon, että helpottaa syksyllä ja supistukset saadaan purettua. Päivystyksen hoitajaresurssin osalta näkyvissä on se, että osa on hakeutunut muihin tehtäviin.
Henkilökunnan jaksamista ja työssäviihtymistä pyritään edistämään kaikin keinoin.
– Meillä on jatkuva haku, eli pyritään takaamaan, että työvoimapula helpottaisi. Mutta se jää nähtäväksi, toteaa Sarin.